XV
"Mustasukkaisuuden tuskat eivät jättäneet minua rauhaan kokosinä aikana, jona olin naimisissa. Mutta oli ajanjaksoja, joinaerikoisen kipeästi niistä kärsin. Ja ensimäinen sellainen ajanjaksooli se, jolloin lääkärit ensimäisen lapsen synnyttyä kielsiväthäntä imettämästä. Sinä aikana olin tavattoman mustasukkainen, ensiksikin koska vaimoni silloin oli sen äideille ominaisenrauhattomuuden vallassa, joka ehdottomasti syntyy, kun elämänsäännöllistä kulkua aiheettomasti häiritään; toiseksi koska minä,nähdessäni kuinka helppoa hänen oli luopua täyttämästä äidinsiveellisiä velvollisuuksia, päätin, vaikkakin itsetiedottomasti, että hän yhtä helposti voi vapautua puolisonkin velvollisuuksista, sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän oli täysin terve ja noidenkelpo lääkärien kiellosta huolimatta imetti itse seuraavat lapsetkärsimättä pienintäkään haittaa".
"Tepä ette liioin rakasta lääkäreitä", virkoin, huomatessani, kuinkahänen äänensä sai aina erikoisen vihamielisen sävyn, kun hän mainitsiheistä.
"Tässä ei ole kysymys siitä, rakastanko vai enkö rakasta heitä. Heovat tuhonneet minun elämäni, samoinkuin ovat tuhonneet ja vieläkintuhoavat tuhansien, satojen tuhansien ihmisten elämän, enkä minävoi olla yhdistämättä syytä ja seurausta keskenään. Minä ymmärrän, että he, kuten asianajajat ja kaikki muutkin tahtovat, ansaitarahoja, ja minä antaisin mielelläni heille puolet tuloistani, javarmasti jokainen, jos käsittäisi, mitä he tekevät, jotta he vaineivät puuttuisi perhe-elämäämme, eivät milloinkaan lähestyisi meitä.En kylläkään ole kerännyt tilastoa, mutta tiedossani on kymmeniätapauksia – niitä on lukemattomia! – joissa he ovat surmanneetlapsen äidin kohtuun, vakuuttaen, ettei äiti voi kestää synnytystä,mutta äiti siitä huolimatta on myöhemmin synnyttänyt mainiosti.Näitä murhia ei kukaan ota lukuun, yhtävähän kuin otettiin lukuuninkvisition tekemiä murhia, koska uskottiin että ne tapahtuivatihmiskunnan onneksi. Heidän tekemiään rikoksia ei voi lukea. Muttakaikki nämä rikokset eivät ole mitään sen siveellisen materialistisenmädännäisyyden rinnalla, jonka he istuttavat yhteiskuntaan, erittäinkin naisten kautta.
"En puhukaan siitä, että jos heidän ohjeitaan rupeaisi seuraamaan, niin ihmiset eivät saisi kaikkialla uhkaavan tartunnanvaaran vuoksitulla yhteen, vaan heidän täytyisi kokonaan eristäytyä; kaikkientäytyisi heidän neuvojensa mukaisesti istua toisista erillään,päästämättä hetkeksikään suustaan karbolihapporuiskutusta (muuten onkeksitty, ettei sekään kelpaa). Mutta sekään ei vielä ole mitään.Myrkky on pääasiallisin tekijä ihmisten, erittäinkin naistenturmelemisessa.
"Nykyään ei käy sanominen: 'elät huonosti, elä paremmin'; sitä eiole sanottava itselleen eikä toiselle. Jos elää huonosti, on syyetsittävä hermoston toiminnan epäsäännöllisyydestä j.m.s. Ja silloinon mentävä lääkärien luokse, he neuvovat ostamaan parillakymmenelläkopeekalla lääkettä apteekista, ja nielemään sen. Käyt huonommaksi, ota lisää lääkkeitä, käy uudestaan lääkärissä. Erinomainen keino!
"Mutta sekään ei kuulu asiaan. Sanon vain, että vaimoni kykenimainiosti itse imettämään lapset, ja tämä lasten kasvattaminen jaimettäminen yksin pelasti minut mustasukkaisuuden kidutuksesta. Elleiniin olisi ollut, olisi kaikki tapahtunut jo aikaisemmin. Lapsetsuojelivat minua ja häntä. Kahdeksan vuoden kuluessa hän synnyttiviisi lasta. Ja kaikki, paitsi ensimäistä, hän imetti itse".
"Missä ovat nyt lapsenne", kysäisin.
"Lapset?" kysyi hän säikähtäen.
"Suokaa anteeksi, teidän on ehkä vaikea muistella heitä?"
"Ei se mitään. Lapset otti kälyni ja hänen veljensä huostaansa.He eivät antaneet niitä minulle. Minä annoin heille omaisuuden, mutta lapsia he eivät antaneet minulle. Minuahan pidetään hulluna.Tulen nyt heidän luotaan. Sain nähdä lapset, mutta en saanut heitäluokseni. Muutoinhan kasvattaisin heidät niin, että heistä ei tulisisamanlaisia, kuin heidän vanhempansa olivat. Mutta heistä täytyytulla juuri sellaisia. Mitäpä teet! Onhan luonnollista, ettei heitäanneta minulle, ei uskota minun hoitooni. Enkähän sitäpaitsi tiedä,kykenisinkö kasvattamaan heidät. Luulen, etten kykenisi. Olenihmisraunio rampa. Mutta yksi minussa on. Minä tiedän. Niin, varmaaon, että tiedän sen, minkä tietämiseen kaikilta muilta kuluu vieläpitkä aika.
"Niin, lapset ovat elossa ja kasvavat samanlaisina villeinä kuinkaikki heidän ympärillään. Olen nähnyt heidät kolme kertaa. En voitehdä mitään heidän hyväkseen, en mitään. Nyt matkustan etelään.Minulla on siellä pikku talo ja puisto…
"Kauan kestää, ennenkuin ihmiset tulevat tietämään sen, minkä minätiedän. Kuinka paljon on rautaa ja mitä metalleja on auringossa jatähdissä he voivat pian saada tietää, mutta sen keksiminen, mikäpaljastaa meidän sikamaisuutemme, se on vaikeaa, hirveän vaikeaa!
"Te edes kuuntelette; olen kiitollinen edes siitä".