XII
"Mutta meidän piirissämme on aivan päinvastoin: jos mies vieläajatteli pidättymistä ollessaan nuorimies, niin naimisiin mentyäänjokainen arvelee, että pidättyminen ei sitten enää ole tarpeen.Sillä eiväthän nuo kahdenkeskeiset matkat häiden jälkeen, joillevastanaineet vanhempien suostumuksella lähtevät, ole mitään muutakuin lupa irstailun harjoittamiseen. Mutta siveyslaki kostaa itsepuolestaan, kun sitä rikotaan. Kuinka yritinkin järjestää itsellenioikeaa kuherruskuukautta, ei siitä syntynyt mitään. Kaiken aikaaoli ilkeätä, hävettävää ja ikävää. Mutta sangen pian kävi kaikkisuorastaan tuskallisen raskaaksi. Se alkoi hyvin pian. Kolmantenatai neljäntenä päivänä tapasin vaimoni ikävissään, aloin kysellä,mistä se johtui, syleilin häntä, mikä mielestäni oli kaikki, mitähän saattoi toivoa, mutta hän työnsi käteni syrjään ja purskahtiitkemään. Miksi? Hän ei osannut sanoa syytä. Mutta hän tunsimasennusta, painostusta. Rupesin kyselemään, hän puhui jotakinsentapaista, että hänen oli ikävä, kun äiti ei ollut hänen luonaan.Se ei tuntunut minusta todelta. Tyynnyttelin häntä, puhumattamitään äidistä. Käsitin, että hänen mieltään muutoin vain painostija että äiti oli vain keksitty selitys. Mutta hän pahastui hetisiitä, etten puhunut äidistä, ikäänkuin en olisi uskonut häntä.Hän sanoi näkevänsä, etten rakastanut häntä. Nuhtelin häntä hänenoikkuilustaan, ja silloin hänen piirteensä äkkiä kokonaan muuttuivat, mielipahan sijaan niissä kuvastui suuttumusta, ja hän alkoi perätiilkein sanoin soimata minua itsekkyydestä ja kovasydämisyydestä.Katsahdin häneen. Hänen kasvonsa kuvastivat jäätävää kylmyyttä javastenmielisyyttä, miltei vihaa minua kohtaan. Muistan, kuinkasäikähdin sen nähdessäni. – Kuinka? Mitä? – ajattelin minä. – Rakkaus, sielujen liitto, ja sensijaan tällaista! Mahdotonta, se eivoi olla hän! Koetin hellyttää häntä, mutta eteeni kohosi sellainenylipääsemätön kylmän, purevan vihamielisyyden muuri, etten ennättänytajattelemaankaan, ennenkuin itsekin ärryin, ja me syydimme molemmatkoko joukon pahoja sanoja toisillemme. Tämä ensimäinen riitamme tekimieleeni kauhean vaikutuksen. Sanoin sitä riidaksi, mutta se ei ollutmikään riita, vaan sen kuilun paljastaminen, joka todellisuudessaoli meidän välillämme. Aistillisuuden tyydyttäminen oli haihduttanutrakastuneisuuden, ja meille paljastui todellinen suhteemme toisiimme,s. o. kahden toisilleen aivan oudon egoistin, jotka halusivat hankkiaitselleen toisen avulla mahdollisimman paljon huvia. Sanoin riidaksisitä, mitä välillämme tapahtui, mutta riita se ei ollut; se olivain todellinen suhteemme, joka näyttäytyi nyt, kun aistillisuusoli saanut omansa. En ymmärtänyt että tämä kylmä ja vihamielinensuhde oli meidän normaalisuhteemme, en ymmärtänyt siksi, että senensi aikoina taas sangen pian peitti meiltä uudelleen herääväaistillisuuden puuska, s.o. rakastuminen.
"Ajattelin, että olimme riitaantuneet ja leppyneet ja ettei sellaistaenää vasta satu. Mutta tämän ensimäisen kuherruskuukauden aikanatuli taas hyvin pian kyllästymiskausi, taas lakkasimme olemastatoisillemme tarpeellisia, ja taas puhkesi riita. Tämä toinen riitakoski minuun vielä kipeämmin kuin ensimäinen. – Ensimäinen ei siisehkä ollutkaan mikään satunnaisuus, vaan näin tulee olla ja näin onoleva – , ajattelin. Toinen riita koski minuun sitäkin kovemmin, kun se johtui aivan mahdottomasta asiasta. Syynä olivat jollakintavoin rahat, joita en milloinkaan säälinyt enkä mitenkään voinutkaansääliä vaimoni vuoksi. Muistan vain, että hän jotenkin väänsi asian, että joku huomautukseni näytti minun taholtani halulta vallitahäntä rahojeni avulla, joihin minä muka olin väittänyt itselläniolevan yksinoikeuden; jotakin mahdotonta, typerää, alhaista, mikäei ollut minulle eikä hänelle ominaista. Suutuin, soimasin häntäepäkohteliaisuudesta, hän minua vuorostaan, – ja riita oli valmis.Hänen sanoissaan, kasvojensa ilmeessä ja katseessaan näin taassaman tylyn, kylmän vihamielisyyden, joka kerran ennen oli niinoudostuttanut minua. Muistan riitaantuneeni veljeni, ystävien, isänikanssa, mutta meidän välillämme ei milloinkaan ollut tuollaistaerikoista, purevaa ilkeyttä. Mutta kului jokunen aika ja taastämä molemminpuolinen vihamielisyys hävisi rakastuneisuuden, s.o.aistillisuuden varjoon, ja minä lohduttauduin vielä kerran silläajatuksella, että nämä molemmat riidat olivat erehdyksiä, jotkasaattoi korjata. Mutta pian tuli kolmas, neljäs riitaantuminen, jaminä tajusin, ettei se ollutkaan satunnaista, vaan että niin täytyiolla, että niin oli aina oleva, ja kauhistuin elämää, joka odottiminua. Sen lisäksi minua kidutti hirveä ajatus, että ainoastaanminä elän niin pahoin vaimoni kanssa, niin eri tavalla kuin olinodottanut, kun muissa avioliitoissa sensijaan ei sellaista tapahdu.En vielä silloin tiennyt, että se on aivan yleistä, mutta ettäkaikki, samoinkuin minäkin, luulevat sen olevan heidän yksinomaisenonnettomuutensa ja salaavat tämän hävettävän onnettomuutensa eiainoastaan muilta vaan itseltäänkin, eivät rohkene tunnustaa sitäitselleenkään.
"Se alkoi ensimäisinä päivinä ja jatkui koko ajan, käyden yhäkiihkeämmäksi ja katkerammaksi. Sieluni sisimmässä tunsin joensimäisinä viikkoina, että olin mennyt mies, että oli käynyttoisin kuin olin odottanut, että avioliitto, paitsi sitä ettei seollutkaan mikään onni, oli jotakin hyvin raskasta; mutta minä kutenkaikkikin en tahtonut tunnustaa sitä itselleni (en tunnustaisinytkään, ellei kaikki olisi lopussa) ja salasin sen sekä muiltaettä itseltänikin. Nyt minua ihmetyttää etten nähnyt todellistatilaani. Sen olisi voinut tajuta jo siitäkin, että riidat syntyivätsellaisista seikoista, että myöhemmin, lepyttyämme, oli useinmahdoton muistaa, mistä olimme riitaantuneet. Järki ei ennättänytväärentää alituisesti vallitsevalle keskinäiselle vihamielisyydellekylliksi aiheita. Mutta sitäkin hämmästyttävämpää oli leppymisensyiden riittämättömyys. Toisinaan oli sanoja, selityksiä,vieläpä kyyneleitäkin, mutta joskus … oh! nyt inhoittaa senmuisteleminenkin – soimattuamme toisiamme mitä ilkeimmin sanoin, yht'äkkiä sanaton silmäys, hymyily, suuteloita, syleilyjä… Kuinkaruokotonta! Kuinka saatoin olla silloin näkemättä tuon kaiken saastaisuutta…"