XI
"Niin kaikki naivat, niin nain minäkin, ja alkoi ylistettykuherruskuukausi. Mikä typerä nimitys sekin", sähähti hänkiukustuneesti. "Kävin kerran Pariisissa ollessani katsomassa sennähtävyyksiä ja menin muutamaan paikkaan, jossa näytettiin partaistanaista ja merikoiraa, kuten ilmoituskilvessä mainittiin. Nämä eivätolleet muuta kuin mies avorintaisessa naisen puvussa ja mursunnahkaan vedetty koira, joka ui vesialtaassa. Kaikki oli perin vähänmielenkiintoista; mutta poistuessani opastaja kohteliaasti saattoiminut ovelle ja sanoi yleisölle, osoittaen minua: 'kysykääpä tältäherralta, eikö kannata tulla katsomaan. Käykää sisään, käykää sisään, frangi hengeltä!' Minua olisi hävettänyt sanoa, ettei kannatamennä katsomaan ja siihen esittäjä arvatenkin luotti. Samoin ontodennäköisesti laita niiden, jotka ovat kokeneet kuherruskuukaudenkaiken inhottavuuden eivätkä vapauta muita harhaluulosta. En minäkäänselittänyt kenellekään, mutta nyt en voi ymmärtää, miksi ei olisisanottava totuutta. Onpa mielestäni välttämätöntäkin ilmaista siitätotuus. Noloa, hävettävää, tympäisevää, surkeata ja erittäinkinikävää, mahdottoman ikävää! Koin jotakin samantapaista silloin kuinaloin tupakoida, kun minua kuvotti ja suuni tuli täyteen sylkeä,ja minä nieleskelin ja koetin näyttää tuntevani suurta nautintoa.Nautinto tupakoimisesta samoinkuin tästä toisestakin, jos tulee, tulee myöhemmin: aviopuolisoiden täytyy kasvattaa itsessään tätäpahetta, saadakseen siitä nautintoa".
"Mitenkä, pahetta?" kysyin minä. "Tehän puhutte luonnollisimmastainhimillisestä ominaisuudesta".
"Luonnollisesta?" vastasi hän. "Luonnollisestako? Ei, sanon teille, että olen päinvastoin saanut sen vakaumuksen, että se ei oleluonnollinen. Se on kerrassaan luonnonvastainen. Kysykää lapsilta, kysykää turmeltumattomalta tytöltä. Sisareni meni hyvin nuorenanaimisiin miehen kanssa, joka oli kaksi kertaa häntä itseään vanhempija irstailija. Muistan, kuinka hämmästyimme hääyönä, kun hän kalpeanaja itkien pakeni miehensä luota ja vavisten koko ruumiiltaan kertoi, ettei hän millään ehdolla voi edes sanoa, mitä mies oli häneltätahtonut.
"Te sanotte: luonnollinen!
"Luonnollista on syödä. Ja syöminen on alunpitäen hauskaa, helppoaja miellyttävää eikä lainkaan hävettävää, mutta tämä on inhottavaa,hävettävää ja tuskallista. Ei, se ei ole luonnollista! Jaturmeltumaton tyttö, se on vakaumukseni, vihaa sitä aina".
"Mutta millä tavoin", kysyin minä, "voisi ihmissuku jatkua?"
"Niin, kunpa vaan ei ihmissuku häviäisi", virkahti hän ilkeästi, ivallisesti, ikäänkuin odottaen tätä tuttua ja vilpillistähuomautusta. "Jumalista pidättäytymistä lastensiittämisestä, jottaenglantilaiset loordit aina voisivat ahmia itsensä kylläisiksi, sekäy päinsä. Julista pidättäytymistä, jotta elämä olisi hauskempaa, sekin käy laatuun; mutta hiiskahdakin, että ihmiset eivät siittäisilapsia siveellisyyden nimessä, – mikä melu siitä syntyy!.. Kun vaanihmissuku ei häviäisi, siksi että kymmenen, parikymmentä ihmistälakkaisi olemasta sikoja… Suokaa anteeksi, tuo valo vaivaa minua; voinko peittää?" kysäisi hän näyttäen lamppua.
Vastasin, että minusta on yhdentekevää, jolloin hän nopeasti, kutenaina mitä tahansa tehdessään, nousi seisomaan istuimelle ja vetivarjostimen lampun eteen.
"Mutta", sanoin, "jos kaikki ottaisivat tuon periaatteenelämänohjeekseen, niin ihmissuvun jatkuminen lakkaisi".
Hän ei heti vastannut.
"Kysytte: millä tavoin ihmissuku jatkuisi?" sanoi hän istuuduttuaanuudelleen minua vastapäätä, jalat levällään ja nojaten niihinkyynärpäillään "Miksi sen pitäisi jatkua, ihmissuvun?" kysyi hän.
"Miksikö? Muutoinhan ei meitä olisi".
"Mutta miksi meidän pitäisi olla olemassa?"
"Tietenkin elääksemme!"
"Ja miksi elämme? Ellei ole mitään päämäärää, jos elämä on annettumeille vain, jotta eläisimme, ei ole mitään syytä elää. Ja jos niinon, niin Schopenhauerit ja Hartmannit ja kaikki buddhalaiset ovattäysin oikeassa. Mutta jos elämällä on tarkoitus, niin onhan selvää,että elämän täytyy loppua, kun tarkoitus on saavutettu. Ja niinkäykin", jatkoi hän kiihkeästi, nähtävästi suuresti hellien tätäajatustaan. "Niin käykin. Pankaa merkille, jos ihmiskunnan päämääräon onni, hyvä, rakkaus, kuinka tahdotte, jos sen päämäärä on se, mikä on sanottu profeettain ennustuksissa, että kaikki ihmisetyhtyvät keskenään rakkaudessa, että peitset taotaan sirpeiksi janiin edelleen, niin mikä estää tämän päämäärän saavuttamista?Intohimot sitä estävät. Intohimoista voimakkain, pahin, itsepintaisinon aistillinen, lihallinen rakkaus; ja siksi, jos intohimothäviävät, myöskin viimeinen, voimakkain niistä, lihallinen rakkaus, niin ennustus täyttyy, ihmiset yhtyvät keskenään, ihmiskunta onpäässyt päämääräänsä eikä sen enää tarvitse elää. Mutta niin kauankuin ihmiskunta elää, on sillä edessään ihanne eikä tietenkäänkaniinien ja sikojen ihanne, mahdollisimman runsas sikiäminen, eimyöskään apinoiden tahi pariisilaisten, joiden ihanteena on tehdäsukupuolihimosta saatu nautinto mahdollisimman hienostutetuksi, vaanhyvän ihanne, joka saavutetaan pidättyväisyyden ja puhtauden avulla.Siihen ihmiset ovat aina pyrkineet ja yhä pyrkivät. Ja nähkää, mitätapahtuu.
"Käy niin, että lihallinen rakkaus on – varaventtiili. Elleinykyinen sukupolvi ole päässyt päämäärään, on siihen syynä se, että sillä on intohimoja, ja niistä voimakkain sukupuolihimo. Jakun on sukupuolihimo, on uusi sukupolvikin, ja niin ollen myösmahdollisuus saavuttaa päämäärä seuraavan sukupolven eläessä. Elleisekään sitä saavuta, – niin taas seuraava, ja niin edelleen kunnespäämäärä saavutetaan, ennustus täyttyy, ihmiset yhtyvät keskenään.Mutta miten kävisi muutoin? Jos oletamme, että Jumala loi ihmisetmäärättyä tarkoitusta varten, niin olisi hän luonut heidät jokosukupuolihimoa puuttuviksi kuolevaisiksi tahi kuolemattomiksi. Joshe olisivat olleet kuolevaisia, mutta vailla sukupuolihimoa, mitäsiitä olisi seurannut? Se, että he olisivat eläneet aikansa jakuolleet, ennenkuin olisivat päässeet päämääräänsä, ja tarkoituksensaavuttamiseksi olisi Jumalan ollut pakko luoda uusia ihmisiä. Jostaas he olisivat kuolemattomia, niin voisimme ajatella (vaikka onkinvaikeampi samoille ihmisille kuin uusille sukupolville korjatatehtyjä erehdyksiä ja lähetä täydellisyyttä), voimme ajatella, ettähe olisivat päässeet päämääräänsä moniaan vuosituhannen kuluttua, mutta mitä heistä sitten olisi? Mihin heidät panisi? Parasta kaikestaon niinkuin on… Mutta teitä ehkä ei miellytä tämä esitysmuoto, olette ehkä kehitysopin kannattaja. Siinäkin tapauksessa tulos onoleva sama. Korkeimman eläinlajin – ihmisten – täytyy säilyäkseentaistelussa muiden eläinten kanssa supistuen ryhmittyä yhteen kutenmehiläisparven eivätkä saa laakkaamattomasti si'itä; heidän täytyymehiläisten tavoin kasvattaa sukupuolettomia, toisin sanoin taaskinpyrkiä ei suinkaan himon kiihoittamiseen, vaan pidättyväisyyteenjohon meidän elämämme koko rakenne on suuntautunut."
Hän vaikeni hetkeksi.
"Ihmissuku lakkaa olemasta? Voiko sitten kukaan, millainen hänenmaailmankatsomuksensa lieneekin, sitä epäillä? Sehän on yhtäepäilemätöntä kuin kuolema. Tuleehan kaikkien kirkon opetustenmukaan maailman loppu, ja kaikkien tieteen tutkimusten mukaan käyvälttämättömästi samoin. Mitä ihmeellistä siis olisi siinä, ettäsiveysopin mukaan tapahtuu aivan samoin?"
Sen sanottuaan hän oli kauan vaiti, poltti loppuun savukkeensa jaotti pussistaan uusia, pannen ne vanhaan tahraiseen savukekoteloonsa.
"Kyllä käsitän ajatuksenne", sanoin minä. "Jotakin sellaista väittääeräs kveekarilahko."
"Aivan niin, ja he ovat oikeassa", vastasi hän. "Sukupuolihimo, esiintyköön se missä puitteissa tahansa, on paha, kauhea paha, jota vastaan on taisteltava, vaan jota ei ole kannustettava, kutenmeillä tehdään. Evankeliumin sanat siitä, että se, joka himoitenkatsoo naista, jo on sillä tehnyt huorin hänen kanssaan, eivättarkoita ainoastaan toisten miesten vaimoja, vaan nimenomaan – japääasiallisesti – omaa vaimoa".