VIIDES NÄYTÖS
(Sama huone).
Ensimmäinen kohtaus.
Kaupungin päällikkö. Anna Andrejevna. Maria Antonovna.
Päällikkö. Noh, Annaseni, mitään tämänlaista sinä et liene koskaanvoinut aavistaakaan? Saakeli vie, sepä oli oiva apaja! Sanopas minullesuoraan: oletko ikänäsi mitään sellaista edes uneksinutkaan?..Peijakas! Yksinkertaisesta pikkukaupungin päällikön rouvasta äkkiänousit sellaiseen sukuun!
Anna Andrejevna. Minua se ei ollenkaan kummastuta. Olen jo kauan sentietänyt. Mutta sinusta se varmaan näyttää varsin käsittämättömältä,koska olet yksinkertainen mies, etkä koskaan ole oikeitasäätyhenkilöitä nähnyt.
Päällikkö. Niinkuin en itse olisi säätyhenkilö, muoriseni! Annaseni, todellakin lystillistä on ajatella, mitä lintuja meistä nyt on tullut – niin, niin, Anna Andrejevnani, piru vie, oikein korkealentoisialintuja! Nytpä kyyditän nuo konnat, jotka ovat kanne- ja valituskirjojasepitelleet ja lähetelleet!.. Kuka siellä? (Poliisipalvelija astuusisään). Ah, sinäkö se olet, Ivan Karpovitsch! Mene, ystäväni, ja kutsutänne kauppamiehet!.. Kylläpä ne riiviöt opetan kantelemaan minunpäälleni! Onko maailmassa semmoisia juutalaisroistoja nähty; malttakaavaan, kyyhkyseni! Tähän asti olette riippuneet hirressä vaankainaloista, mutta nyt ripustan teidät kurkuista! Kirjoita muistiinkaikki, jotka ovat käyneet minusta valittamassa… ja ennen kaikkia ne, jotka ovat kyhäilleet valitus-kirjoja! Ja tietäkööt siis kaikki, minkäarmon taivas on kaupungin päällikön huoneelle osoittanut! Hän ei naitapois tytärtänsä millekään jokapäiväiselle kosijalle, vaan miehelle, jonka vertaista ei ole sinä ilmoisna ikänä nähty, miehelle, joka voipitehdä kaikki, mitä vaan tahtoo, kaikki, kaikki, kaikki! Anna heidänkaikkien se tietää ja kuulla! Julista se koko maailmalle, soitakelloja! Tuhat tulimmaista; tämä päivä on voiton ja riemun päivä, jariemuita minä toki tahdon! (Poliisipalvelija menee.) No niin, Annani, niin! Kuinka meidän nyt pitää asettaa elämämme? Missä vast'edes asumme – täälläkö vai Pietarissa?
Anna Andrejevna. Pietarissa varmaan, Pietarissa! Kuinka saattaisijäädä tänne?
Päällikkö. No, olkoon menneeksi! Pietarissa, siis Pietarissa. Muutentäälläkään ei olisi hullumpaa! Kylläkai kaupungin päällikkötoimenikinnyt on hiiteen heitettävä, vai kuinka, Anna Andrejevna?
Anna Andrejevna. No, se on tietty. Mitä se on – kaupungin päällikkö!
Päällikkö. Usko pois. Annaseni, että jo piankin pujahdan korkeampaanvirkaan. Hän on veli kaikkien ministerien kanssa ja käypi hovissa.Kyllä hän pitää huolta ylentymisestäni; kyllä kai minä hyvinkin piankenraaliksi kiipeen! Mitä arvelet, Anna Andrejevna – enkö voi piankinkiivetä kenraaliksi?
Anna Andrejevna. No, mitenkäs muuten?
Päällikkö. Niin saakeli soikoon! Loistavaa on olla kenraalina jaripustaa nauhat olkapäillensä! Mutta minkälaiset nauhat, Anna?Punaisetko vai siniset?
Anna Andrejevna. Siniset ainakin!
Päällikkö. Ha, ha, kas vaan kuinka hän on siniseen mieltynyt!Muuten ei punainenkaan ole hullumpi. Mutta tiedätkös, miksi on niinihanata olla kenraalina? Sen tähden että, jos esimerkiksi tekee mielimatkustaa johonkin, niin kuriirit ja ajutantit ratrastavat täyttälaukkaa edelläpäin ja huutavat: hevosia, hevosia kenraalille! – Kestikievaritaloissa ei niitä anneta kellekään. Kaikkien täytyykauniisti odottaa – kaikkien alhaisempien virkamiesten, kapteenien, kaupungin päällikköjen – vaan herra kenraali ei ole tietävinäänkään.Ja sitten ollaan päivällisillä kuvernöörien luona ja kaupunginpäälliköt seisovat ovilla! Ha, ha, ha, ha! (Nauraa niin, että kyyneleettulevat silmiin). Lempo vie, sepä juuri hauskaa! Saakelin hauskaa!
Anna Andrejevna. Sinua miellyttää vaan tuommoinen raaka. Sinun täytyytäydelleen muuttaa elämäsi tapa. Sellaiset tuttavat kuin tuo koirienkaitsija – tuomari, jonka kanssa käyt jänistämässä, ja Semljanika ovataivan mahdottomat. Sen sijaan sinun kanssasi tulee seurustelemaanhienon hienot kreivit ja valtion ylhäiset. Mutta suoraan tunnustan, että sinä minua vähäisen peloitat: suustasi pöllähtää välistä sanoja, jommoisia ei koskaan sivistyneissä piireissä kuule.
Päällikkö. Oh, loruja, ei sana vielä ole ketään vahingoittanut.
Anna Andrejevna. Niin, se on tietty, jos olisit vaan kaupunginpäällikkö, mutta siellä on elämä ihan toinen.
Päällikkö. Aivan niin! Siellä sanotaan olevan kaksi kalalajia: sorvaaja kuoretta, jotka ovat niin makuisia, että sylki suuhun tulee niitänähdessä.
Anna Andrejevna. Sinä vaan aina ajattelet kalaruokaa. Minä sitävastoin toivon vaan, että meidän talomme tulisi pääkaupunginensimmäiseksi taloksi. Minun huoneessani pitää olla semmoinen ambrantuoksu, että sinne on vaikea tullakin ja täytyy näin sulkea silmänsä…(Panee silmät kiinni ja haistelee). Oh, miten ihanaa!
Toinen kohtaus.
Edelliset. Kauppamiehet.
Päällikkö. Terve tultuanne, haukkaseni!
Kauppamiehet (Kumartaen). Hyvää huomenta, hyvää huomenta, kunnia-arvoinen isäntä!
Päällikkö. Noh, äijäseni, kuinka jaksatte? Kuinka kauppa käy?.. Vainiin, te teekeittiöt ja kyynärpuun ritarit, oletteko tekin ruvenneetvalittamaan? Vai te arkkiveijarit ja kelmit, te merta mittelevät valaatrupeette valittamaan! Ja mitä arvaamattomia aarteita onkaan teiltäsitten viety? Varmaan jo luulitte saavanne minut pönkän taa. Muttatietäkää, – nyt teidät hiisi perii nahkoineen päivineen! Tietäkääsiis! —
Anna Andrejevna. Mutta, hyvä Jumala, rakas Anton, mimmoisia sanojasinä käytät?
Päällikkö (Närkästyen). Sama se, mitä sanoja! – Tietäkää siis, ettätuo korkea virkamies, jolle olette kannelleet, nai minun tyttäreni? Hä?Mitä? Mitäpä nyt virkatte? Nyt minä, lempo vieköön, annan teillekyydin!.. Te varastatte koko maailmalta! Sinä esimerkiksi möithallitukselle mädännyttä verkaa ja siten petkutit itsellesi satatuhatta ruplaa. Ja jos sitten uhraatkin parikymmentä kyynärää nahkasipelastukseksi, niin pitää muitten siitä kohta sinulle palkintoantaman!.. Niin, jos vaan tiedettäisiin, miten olet menetellyt, niin… Ja aina sitten tuuppaa möhö-mahoinensa esiin: hän onkauppamies, häneen ei saa koskea; kauppamies muka ei ole huonompiaatelismiestä… Aatelismiestä! Voi sinua marakattia, tiedätkö edes, mitä aatelismies onkaan? Aatelismies on saanut sivistystä… Tosin hänkoulussa saa selkäänsä, vaan se tapahtuu siitä syystä, että hän oppisijotakin – mutta sinä! Sinun ja sinun vertaistesi oppiminen alkaasillä, että teitä harjoitetaan kaikkiin varkaan kujeisin ja isäntäsisinua piiskaa, jollet osaa taitavasti peijata ostajaa. Jo pienenäpuotipoikana, ennen kun vielä osasit Isämeitää, osasit jo petollisestipunnita. Vaan kun olet syönyt itsellesi möhömahan ja pullistanuttaskusi kolikoilla, silloin sinuun lentää ylpeyden lempo… Ja mitäkummallisia otuksia te olettekaan! Tyhjennätte kymmenen keittiötäpäivässä ja sitten pöyhistelette. Mutta minä sylkäisen teille ja teidänpöyhistelemisillenne.
Kauppamiehet (Kumartaen.) Anteeksi, Anton Antonovitsch, anteeksi!
Päällikkö. Ja sitten vielä valittavat! Ja kuka auttoi sinua, kunsiltaa rakennutit ja panit rätinkiisi puutavaroita kahdenkymmenentuhannen ruplan edestä, vaikka sinulla ei niitä ollut enempää kuinsadan ruplan edestä? Minä se olin, joka sinua autoin, sinä pörhöinenpässinpää! Joko olet sen unhottanut? Jos vaan ilmoittaisin, mitäasiasta tiedän, saisitpa pian matkalipun Siperiaan. Mitäs siitä sanot,hä?
Eräs kauppamies. Syyllisiä olemme; pahahenki on meitä viekotellut.Mutta nyt emme koskaan enää valita. Kyllä voimme sinut sovittaa – äläenää ole suutuksissasi meihin.
Päällikkö. "Älä enää ole meihin suutuksissasi!" Tuossa nyt ryömittepolvillanne jalkani juuressa – Ja minkä tähden? Sen tähden, ettävoitto on minun. Vaan jos voitto olisi vähänkin teidän puolellanne, niin kyllä te minut polkisitte likaan, vieläpä vierittäisitte pölkynpäälleni.
Kauppamiehet (Kumartavat jalkoihin asti). Armoa, armoa! Älä meitä,Anton Antonovitsch, ihan onnettomiksi saata!
Päällikkö. Armoa, armoa! Kyllä nyt osaatte huutaa: "armoa, armoa!"Mutta äsken… Kylläpä minä teidät voisin, jos tahtoisin… (viittaakädellään.) Vaan jääkää nyt Jumalan nimeen! – No, minä en olepitkävihainen; mutta muistakaa: olkaa vast'edes viisaammat! Muistakaa, ett'en naita tytärtäni millekään halvalle aatelismiehelle… ja ettätuotte kelvollisia onnentoivotuksia! Ymmärrättekö? Älkää luulkopääsevänne savustetulla lohella tahi sokurikeolla! Menkää Jumalanhaltuun!
(Kauppamiehet menevät.)
Kolmas kohtaus.
Edelliset. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Rastakovski.
Piirituomari (Ovesta.) Onko todellakin totta, mitä huhu kertoo, AntonAntonovitsch? Teidänhän on käynyt oikein onnellisesti!
Sairashuoneen talousmies. Minun on kunnia lausua teilleonnentoivotukseni tavattomasta onnestanne. Iloitsin sydämellisesti senkuultuani. (Suutelee Anna Andrejevnan kättä.) Anna Andrejevna.(Suutelee Maria Antonovnan kättä.) Maria Antonovna!
Rastakovski. Anton Antonovitsch! Minäkin lausun sulimmatonnentoivotukseni! Suokoon Jumala teille ja nuorelle pariskunnallepitkää ikää ja siunatkoon teitä monilukuisilla perillisillä kolmanteenja neljänteen polveen saakka! Anna Andrejevna! (suutelee hänenkättänsä.) Maria Antonovna! (Suutelee hänen kättänsä.)
Neljäs kohtaus.
Edelliset. Korobkin vaimoineen. Lulukov.
Korobkin. Minun on kunnia lausua onnentoivotukseni. – AntonAntonovitsch! – Anna Andrejevna! – Maria Antonovna!
(Suutelee äitiä ja tytärtä kädelle.)
Rouva Korobkin. Sydämellisimmät onnentoivotukseni tämän uuden onnennejohdosta, Anna Andrejevna!
Lulukov. Minun on kunnia toivottaa onnea, Anna Andrejevna! (Astuuesiin ja suutelee hänen kättänsä; kääntyy sitten katselijoihin jamaiskahuttaa reippaasti kielellään.) Maria Antonovna, minun on kunniatoivottaa onnea.
(Suutelee hänen kättänsä ja tekee samalla lailla.)
Viides kohtaus.
Edelliset. Suuri joukko vieraita (juhlavaatteissa ja frakeissa astuu Anna Andrejevnan ja hänen tyttärensä luo, suudellen heidän kättänsä ja saneen: "Anna Andrejevna." "Maria Antonovna!" Bobtschinski ja Dobtschinski kiireessänsä tyrkkäilevät toinen toistansa.)
Bobtschinski. Saan kunnian lausua onnentoivotukseni…
Dobtschinski. Anton Antonovitsch, saan kunnian lausuaonnentoivotukseni…
Bobtschinski. … niin iloisesta tapauksesta!
Dobtschinski. Anna Andrejevna!
Bobtschinski. Anna Andrejevna!
(Molemmat rientävät samalla haavaa hänen kättänsä suutelemaan ja kolahduttavat päänsä yhteen.)
Dobtschinski. Maria Antonovna! (suutelee kättä.) Minun on kunniaonnitella! Suotakoon teille paljon, paljon onnea, että saisittepukeutua kullankirjatuihin vaatteisin, syödä kaikellaisia herkullisialiemiä, viettää aikanne mitä hauskimmalla tavalla…
Bobtschinski (Häntä keskeyttäen.) Maria Antonovna, minun on kunnialausua onnentoivotukseni! Antakoon teille Jumala kaikellaisia aarteita, kultaa oikein kosolta ja vikkelän, vankan poikanulkin, noin… täänvertaisen… (Levittää kämmenensä), että mahtuu kämmenelle istumaan…ja joka niin veitikkamaisesti huutaa: ääh, ääh, ääh!
Kuudes kohtaus.
Edelliset. Koulujen tarkastaja rvouvineen.
(Vieraita yhä astuu sisään; kätten suutelemista jatketaan.)
Koulujen tarkastaja. Minun on kunnia…
Koulujen tarkastajan rouva (Heittäikse Annan syliin). Sydämellisimmätonnentoivotukseni, Anna Andrejevna! (suutelevat toisiansa.) Voi kuinkailoitsin, kun sen sain kuulla! Joku kertoi: "Anna Andrejevna naittaapois tyttärensä!" "Voi Jumala!" ajattelin itsekseni ja riemastuin niinhirmuisesti, niin että sanoin miehelleni: "oletko kuullut, Luukakseni, mikä suuri onni on Anna Andrejevnalle tapahtunut?" "Jumalan olkoonkiitos ja ylistys", ajattelin itsekseni. Ja sitten sanoin hänelle taas: "olen niin ihastuksissani siitä, että ihan kuolen malttamattomuuteensaada itse sanoa Anna Andrejevnalle"… "Voi hyvä Jumalani", arvelinitsekseni, "hän on niin hartaasti halunnut tytärtänsä oikein hyviinnaimisiin – ja nyt soi sallima, mitä hän juuri oli halunnut!" En saasanotuksi, kuinka sydämellisesti olen tästä iloinnut… Itkuun minähyrähdin, niin toden totta itkin ja nyhkin – niin että Luukakseniviimein sanoi: "mutta mitähän nyt noin nyhkit, Nastenka?" – "VoiLukke", sanoin minä, "sitä en itsekään tiedä; kyyneleet vaan virtanavuotavat…"
Päällikkö. Hyvät herrat ja naiset, tehkää hyvin, käykää istumaan!Kuulepas, Mischka, toimita tänne tuolia lisää!
(Vieraat käyvät istumaan.)
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset. Alapoliisimestari. Poliisipalvelijat.
Alapoliisimestari. Minun on kunnia onnitella teitä, teidänjaloisuutenne, ja toivottaa teille pitkää ikää ja onnea!
Päällikkö. Kiitoksia, kiitoksia! Olkaa hyvät ja istukaa, hyvätherrat!
(Äsken tulleet vieraat käyvät istumaan.)
Piirituomari. Mutta sanokaa toki, Anton Antonovitsch, millä kurinnäin kävikin? Jutelkaa meille oikeen tyystin asian juoksu alustaloppuun!
Päällikkö. Asian juoksu oli tuiki tavaton: hän suvaitsi itse pyytäätytärtäni vaimokseen.
Anna Andrejevna. Mitä suurinta kunnioitusta osottavalla jahellätuntoisimmalla tavalla. Sanomattoman arvokkaasti sanoi hänminulle: "Anna Andrejevna, tämän kaiken teen teidän harvinaistenansioinne sulimmasta ihailemisesta"… En ole sinä ilmoisna ikänä niinhuolellisesti kasvatettua, niin hienosti sivistynyttä ja ylhäistämiestä nähnyt! "Uskokaa pois, Anna Andrejevna", sanoi hän minulle,"elämälläni ei ole kopeikankaan arvoa, ja ainoastaan sen tähden, ettäolen ihastunut teidän erinomaiseen luontoonne…"
Maria. Mutta, äiti kulta, minullehan hän juuri sillä lailla puhui!
Anna Andrejevna. Ole ääneti! Sinä et mitään ymmärrä, äläkä sekaannutoisten asioihin. "Minä, Anna Andrejevna, kummastelen", sanoi hän… Noniin, juuri kun hän sai ne imartelevat sanat lausutuksi ja juuri olinvastata, ett'emme koskaan niin suurta kunniaa ajatelleetkaan – silloinlankesi hän yht'äkkiä polvilleen ja lausui mitä hienoimmalla tavalla: "Anna Andrejevna, älkää tehkö minua onnettomaksi ihmiseksi! Osoittakaaminulle semmoinen ystävyys, ett'ette tunteitani hylkää – tahi kuolemahurjan elämäni päättää!"
Maria. Mutta, äiti kulta, minullehan hän juuri niin saneli!
Anna Andrejevna. Niin, se on tietty… kyllähän sinustakin puhuttiin – koska sitä olen kieltänytkään?
Päällikkö. Ja kuinka hän meitä peljästytti! Hän sanoi ampuvansaluodin päähänsä. "Ammun itseni, ammun", sanoi hän.
Monta ääntä. Todellakin!
Piirituomari. Kylläpä oli aika vehke!
Koulujen tarkastaja. Min, totisesti, totisesti, tämä on sallimansuomaa…
Sairashuoneen talousmies. Älkää toki sanoko "salliman", hyvä ystävä!Sallima ei ole mitään muuta kuin "ankka"… Tässä, jos milloinkaanansio on ansaitun palkintonsa saanut. (Syrjään.) Lempo vie, että ainaonni syöksyy tuollaisten sikojen suuhun!
Piirituomari. Sanokaa, Anton Antonovitsch, tahdotteko tosiaan nartun, josta olemme hieroneet kauppaa?
Päällikkö. Paljon kiitoksia! En minä nyt jouda ajattelemaan teidännarttujanne.
Piirituomari. No, miten vaan tahdotte; ellette nartusta huoli, niinkaiketi sopinemme toisista koiristani.
Rouva Korobkin. Voi, kuinka teidän onnenne minua ilahduttaa, AnnaAndrejevna! Ette saata sitä ajatellakaan!
Korobkin. Mutta missä kuuluisa vieraamme on? Äsken kuulin hänenlähteneen pois jonkin tärkeän asian tähden…
Päällikkö. Niin, hän lähti päiväksi erinomaisen tärkeää asiaatoimittamaan.
Anna Andrejevna. Setänsä luo pyytämään hänen siunaustansa.
Päällikkö. Niin, pyytämään hänen siunaustansa; mutta huomenna…
(Aivastan.)
Kaikki vieraat (Huudahtavat samalla haavaa). Jumal'avita!
Päällikkö. Kiitos, kiitos! Mutta huomenna hän palaa…
(Aivastaa.)
Kaikki vieraat. Jumal'avita!
(Äänien joukosta kuuluvat muita selvemmin seuraavat huudahdukset:)
Alapoliisimestarin ääni. Jumal'avita, Jumal'avita, teidänsuurisukuisuuttanne!
Bobtschinskin ääni. Sadan vuoden ikä ja koko kuli kultaa!
Dobtschinskin ääni. Suokoon teille Jumala menestystä ja siunaustaaina neljänteen polveen asti!
Sairashuoneen talousmiehen ääni. (syrjään.) Auetkoon maa ja nielköönsinut kitaansa!
Rouva Korobkinin ääni (syrjään.) Vääntäköön sinulta paholainen niskatnurin.
Päällikkö. Sulimmat kiitokset! Toivotan teille samaa!
Anna Andrejevna. Olemme nyt päättäneet muuttaa Pietariin. Täällä onilma niin… niin liian maalaista… Suoraan sanoen, minua suurestiinhoittaa… ja samaten miestänikin… Hän saapi ennen pitkää kenraalinarvon.
Päällikkö. Niin, puhuakseni suuni puhtaaksi, hyvät herrat, minuatosin helkkarin lailla haluttaa tulla kenraaliksi!
Koulujen tarkastaja. Suokoon Jumala toivonne toteutua!
Rastakovski. Jumalalle ei ole mitään mahdotonta.
Piirituomari. Niin, kotkat koettavat aina korkealle.
Sairashuoneen talousmies. Ansion mukaan on arvokin.
Piirituomari (syrjään). Kylläpä siitä tulee aika kukko kenraalina.Olisi kuin aasi kultakannuksissa. Siksi on vielä monta porrastapoljettavana.
Sairashuoneen talousmies (syrjään). Nyt se saakeli kiipee jokenraaliksikin. Ja kai hänestä tuleekin kenraali. Jos ei vaan piruperi, niin kyllä sillä siksi viisautta on. (Kääntyen kaupunginpäällikön puoleen.) Toivon, ett'ette silloin unhoita meitä, AntonAntonovitsch!
Piirituomari. Ja jos sattumalta jotain tapahtuisi – esimerkiksijotakin virkatoimissa, niin otatte kai meidät suojelukseenne…
Korobkin. Ensi vuonna lähetän poikani pääkaupunkiin, jotta hänhyödyttäisi isänmaatansa; ja minä pyydän, että silloin ottaisitte pojansiipienne suojaan ja olisitte hänelle isän sijassa.
Päällikkö. Kyllä koetan parastani, koetan parastani.
Anna Andrejevna. Voi, hyvä Jumala, kuinka olet valmis heti lupaamaan!Ensiksikin sinulle ei jää aikaa ajatella semmoisia; ja toiseksi – kuinka ja mitä varten voisikaan sitoutua sellaisiin.
Päällikkö. Mutta, miks'ei kyyhkyseni, voihan välistä…
Anna Andrejevna. Kyllähän sitä aina voi! Vaan en sittenkään ymmärrä,minkä tähden pitää ruveta kaikkien pikkuporvarien puoltajaksi.
Rouva Korobkin (Muutamille vieraille). Kuulitteko, miten hän meitäkohtelee?
Muutamat vieraat. Niin, semmoinen hän on kaiken ikänsä ollut.Tunnen hänen. Jos häntä pyydät pöytään istumaan, niin hän asettaajalkansakin…
Kahdeksas kohtaus.
Edelliset. Postimestari. (Tulee juosten hengästyneenä,
aukaistu kirje kädessä.)
Postimestari. Tämähän toki, hyvät herrat, on kummallinen juttu!Virkamies, jota olemme reviisorina pitäneet, ei olekaan reviisori!
Kaikki. Kuinka? Eikö hän ole reviisori?
Postimestari. Ei, hänessä ei ole reviisoria niin rahtuakaan! Sentästä kirjeestä tiedän…
Päällikkö. Kuinka? Mitä? Mistä kirjeestä?
Postimestari. Hänen omasta kirjeestänsä… Postiin jätettiin kirje; minä katsahdin osoitteesen ja luin: "Pietari, Postikatu." Minähämmästyin. "Kas vaan", ajattelin itsekseni, "hän on epäilemättähuomannut jotakin postilaitoksessa moitittavaa, jota hän nytesimiehelleen ilmoittaa." Otin kirjeen, aukaisin sen…
Päällikkö. Aukaisitte, kuinka…?
Postimestari. En tiedä itsekään, miten menettelin; varmaankin jokuylenluonnollinen voima minut siihen saattoi. Juuri olin sitälähettämäisilläni – niin sellainen uteliaisuus, jommoista en ikänänivielä ole tuntenut, valtasi minun. "Et saa, et saa!" varoitti minussaääni. Mutta minä jouduin semmoiseen kiusaukseen, että koko ruumiinivapisi… Minusta tuntui, kuin olisin kuullut äänen huutavan toiseenkorvaan: "älä avaa sitä, älä avaa, syökset itsesi kadotukseen!" Vaantoisessa korvassa soi aivan, kuin joku paholainen olisi kuiskannut: "avaa, avaa, avaa!" – Kun mursin sinettiä, oli suonissani kuintulivirta; ja kun olin sen murtanut, jäätyivät hermoni, jumalistejäätyivät. Käteni vapisivat; päätäni huimasi…
Päällikkö. Kuinka te uskalsitte avata niin ylhäisen ja kaikkivaltiaanmiehen kirjeen?
Postimestari. Siinä se juuri onkin, että hän on yhtä vähän ylhäinenkuin kaikkivaltias.
Päällikkö. Noh, mitä hän mielestänne on?
Postimestari. Ei sitä eikä tätä. Lempo sen tiesi… hän…
Päällikkö (Kiivaasti.) Kuinka niin – "ei sitä eikä tätä?" Kuinkauskallatte sanoa hänestä: "ei sitä, ei tätä ja lempo tiesi mitä!?" Minäkäsken ottaa teidät kiinni!
Postimestari. Kuka, tekö?
Päällikkö. Minä juuri!
Postimestari. Siihen on valtanne liian lyhyt!
Päällikkö. Muista, mies, että hän nai minun tyttäreni ja että minäitse tehdään ylimykseksi… ja että voin lähettää teidät vaikkaSiperiaan!
Postimestari. Vai Siperiaan, Anton Antonovitsch! Melkoinen matka ontäältä Siperiaan! Ennen lähtöäni tahdon teille lukea hänen kirjeensä.
Kaikki. Lukekaa, lukekaa!
Postimestari (Lukee). "Riennän, veli Triapitschkin, sinulleilmoittamaan, mitä ihmeitä on kanssani tapahtunut. Matkalla eräsjalkaväen kapteeni minut pahanpäiväisesti petti ja nylki – vieläpänylki niin perinpohjin, että ravintolan isäntä jo oli puoleksipäättänyt saattaa minun linnaan, kun hän ei saanut maksua – vaansilloin yht'äkkiä koko kaupunkikunta muodikkaan pukuni ja pietarilaisennaamani johdosta äkkäsi minut matkustavaksi – kenraalikuvernööriksi!Ja niinpä asun nyt kaupungin päällikön kodissa; syön ja juon parasta, mitä talossa on. Äitiä ja tytärtä armastelen ja puristelen, minkä vaanehdin – vaan en vielä ole päässyt ihan selville, kumpaisenko otan.Mielestäni muori itse ei vielä ole sitä hullumpi, hän kun näkyy olevanvalmis vaikka mihin. Vieläkö muistat, mitä kurjuutta olemme yhdessäkokeneet: söimme, mistä saimme; ja miten sokurileipuri kerran syöksiniskaani sen tähden, että olin pistänyt poskeeni muutamia piirakaisia,jättäen maksun rikkaampien maksettavaksi? Nyt on aivan toisin! Kilvankaikki pyytävät kunniaa saada lainata minulle rahoja niin paljon, kuinvaan tahdon. Eriskummallisia narreja ihmiset täällä toki ovat, – sinäkuolisit nauruun. – Tiedän sinun kirjoittavan sanomalehtiin: pistäpänämä herrat sanomalehteesi. – Ensiksikin täällä on kaupungin päällikkötyperä kuin pläsivalakka…"
Päällikkö. Mahdotonta, mahdotonta. Niin siinä ei seiso!
Postimestari (Näyttää kirjeen). Tuossa on, lukekaa itse!
Päällikkö. "Typerä kuin pläsivalakka…" Se ei ole mahdollista. Senolette siihen itse kyhänneet!
Postimestari. Kuinka minä saattaisin sen kirjoittaa?
Sairashuoneen talousmies. Lukekaa enemmän!
Koulujen tarkastaja. Lukekaa enemmän!
Postimestari. "Kaupungin päällikkö typerä kuin pläsivalakka…"
Päällikkö. Vieköön hänet saakeli! Minkä tähden sitä nyt tarvitseeniin monasti kertoa? Seisoohan se siinä muutoinkin.
Postimestari (Lukee eteenpäin). Hm – hm – hm… Siis…"pläsivalakka". "Postimestarikin on hyvä mies…" (Taukoo). Hm, hänpuhuu minusta vähäsen sopimattomasti.
Päällikkö. Ei se haittaa; jatkakaa vaan!
Postimestari. Hm – mitä se hyödyttää?
Päällikkö. Pentele vie, kun kerran luette, niin lukekaa kaikki!Lukekaa kaikki tyyni!
Sairashuoneen talousmies (Ottaa kirjeen). Sallikaa minun lukea!(Asettaa silmälasit nenälleen ja lukee). "Postimestari on peräti meidänvahtimestarimme Mihejevin näköinen. Hän näyttääkin aika kelmiltä jajuopi viinaa…"
Postimestari (Katselijoille). Mikä riivattu poikanulikka; tarvitsisiaika lailla vitsaa; ei mitään muuta!..
Sairashuoneen talousmies (Lukee). "Sairas-huo-neen ta-lous…mies…" Hm – hm – hm! (vaikenee).
Korobkin. Minkä tähden ette lue?
Sairashuoneen talousmies. Käsiala… on… vähän epäselvää… Näkyypämuuten, että hän on kelvoton mies.
Korobkin. No, antakaa kirje tänne. Luulen, että minun silmäni ovathiukan terävämmät, kuin teidän.
(Tahtoo ottaa kirjeen).
Sairashuoneen talousmies (Pitää kirjeestä kiinni). Malttakaahan…Voidaanhan jättää tämä lause lukematta… Seuraavat rivit ovatselvemmin kirjoitetut.
Korobkin. Ei, sallikaa minun… kyllä minä tuosta lauseesta selvänsaan.
Sairashuoneen talousmies. Osaanhan minäkin lukea… Vähä edempänä onkirjoitus varsin selvä.
Postimestari. Ei, lukekaa vaan kaikki tyyni. Luettiinhan alkukinkokonaan.
Kaikki vieraat. Artemij Filippovitsch, antakaa pois kirjeKorohkinille!.. (Korobkinille). Lukekaa, mitä seuraa!
Sairashuoneen talousmies. Noh, olkoonpa niin, jos niin tahdotte!(Antaa hänelle kirjeen). Tehkää hyvin… tässä… (Osottaa erästäriviä). Tästä on jatkettava.
(Vieraat kokoontuvat hänen ympärilleen).
Postimestari. Lukekaa, lukekaa! Mitä joutavia! Lukekaa kaikki tyyni!
Korobkin. "Sairashuoneen talousmies Semljanika on aivan kuin sikapatalakissa…"
Sairashuoneen talousmies (Katselijoille). Tuo on muka sukkelaa.Mitähän järkeä siinä on: "sika patalakissa". Kuka on koskaan nähnytsikaa patalakissa?
Korobkin (Lukee). "Koulujen tarkastajasta leviää yltä-ympäritukehduttava sipulilöyhkä…"
Koulujen tarkastaja (Katselijoille). Voi Herranen aika, minä kun enole jumaliste ikänäni sipulia suuhuni pistänyt!
Piirituomari (Syrjään). Minut hän Jumalan kiitos unhotti!
Korobkin (Lukee). "Piirituomari…"
Piirituomari (syrjään). Siinäpä se nyt on! (Ääneen). Hyvät herrat, kirje minusta toki tuntuu liian pitkältä ja mitä saakelia me rupeemmekaikkia loruja lukemaan…
Koulujen tarkastaja. Lukekaa vaan!
Postimestari. Jaa, jaa, lukekaa vaan!
Sairashuoneen talousmies. Jatketaan vaan, kun on kerran alotettu.
Korobkin (Lukee). "Piirituomari Liapkin-Tiapkin on mitä suurin'mauvaiston'"… (Taukoo). Varmaankin se on ranskalainen sana.
Piirituomari. Hiisi tiesi, mitä tuo merkinnee! Saapi olla iloissansa, jos on vaan petturi tahi pahantekijä. Mutta ehkä se on pahempaakin!
Korobkin (Lukee). "Muutoin kaikki ovat kovin kohteliaita javierasvaraisia ihmisiä. Hyvästi, veli Triapitschkin! Minä noudatansinun esimerkkiäsi ja rupeen kirjailijaksi. Muutoin ajan pitkään käypiikäväksi. Henkikin vihdoin vähäsen ravintoa kaipaa. Huomaanluonnolliseksi tarpeeksi voida välistä nousta jokapäiväisyyttäylemmälle. Kirjoita minulle osoitteella: Saratovin lääniin,Podkalitovkan taloon. (Kääntää kirjeen ja lukee päällekirjoituksen).Herra Ivan Vasiljevitsch Triapitschkin, Pietari, Postikatu n: o 17 pihanpuolella, kolmannessa kerrassa, oikealla puolella."
Eräs nainen. Sepä vasta oli odottamaton pilkkakirja!
Päällikkö. Kylläpä löyhytti! Oikein ovat korvani kuumat! En näe yhtäainoata ihmistä edessäni; ainoastaan sian kärsät keikkuvatsilmissäni!.. Hän on otettava kiinni, kiinni, kiinni!
(Hosuu käsillään).
Postimestari. Vaan millä kurin mielitte saada miehen kiinni. Silläminä päälle päätteeksi käskin kestikievaria antamaan hänelle parhaathevoset! Ja piru varmaankin itse riivasi minut edeltäpäin lähettämäänjoka paikkaan sanaa.
Rouva Korobkin. Kyllä tämä on tavaton häpeä!
Piirituomari. Ja tietäkää, hyvät herrat, että tuo heittiö minultakiskoi kolme sataa ruplaa lainaksi.
Sairashuoneen talousmies. Ja minultakin kolme sataa!
Postimestari. Oh, minultakin kolme sataa!
Bobtschinski. Niin, ja meiltä, minulta ja Peter Ivanovitschiltä hänviisiseitsemättä ruplaa lainasi.
Piirituomari (Kummastuksissansa levittelee käsiänsä). Mutta, hyvätherrat, kuinka saatoimme olla noin yksinkertaisia?
Päällikkö. Entä minä… entä minä, vanha hullu! Joko nyt olenjoutunut vanhuuden höperöksi?.. Kolmekymmentä ajastaikaa olen kruunuapalvellut: ei ainoankaan kauppamiehen, ei ainoankaan tavaranhankkijanole sinä ilmoisna ikänä onnistunut pistää minua pussiin! Kaikkeinpaatuneimmistakin konnista olen voiton saanut, toisesta toisen perässä!Kaikkein liukkaimmatkin vintiöt ja veijarit, jotka ovat Jumalaa ja kokomaailmaa pettäneet, ovat puuttuneet minun pauloihini!.. Kolmekuvernööriä olen peijannut – mitä kuvernööreistä – (viittookädellään). – mitä puhunkaan kuvernööreistä!
Anna Andrejevna. Mutta, Anton kulta, tämähän on tuiki mahdotonta…onhan hän kihloissa Marian kanssa…
Päällikkö (Kiivastuen). Kihloissa! Kihloissa! Pidä jo kitasikihloinesi!.. (Kummastellen). Katsokaa minua, tuijottakaa minuunkaikki tyynni! Koko maailma, koko kristikunta tulkoon katsomaan, kuinkakaupungin päälliköstä on tullut narri! Sanokaa häntä pöllöksi, harmaapääksi pässiksi! (Pui itsellensä nyrkkiä), Voi minualampaanpäätä! Pitää tuommoista huliviliä, ilmeistä piimäsuuta ylhäisenävaltiomiehenä! Ja nyt hän irvisuin ajaa iloissaan täyttä neliä jakertoo tämän jutun koko maailmalle! Kaikkialla joudun pilkan ja naurunja tyhmien kokkapuheitten esineeksi!.. Vaan mikä on vielä pahempi – joku kyniä kaluava nurkkasihteeri panee minut sanomalehtiin ja laittaaminusta komediian! Se on juuri katkerinta! Hän ei pidä väliä säädystänieikä virka-arvostani! Kaikki tyyni sitten nauravat ja taputtavatminulle käsiään! Vaan mitä nauratte! Itsellenne nauratte!.. Voi, teitä, teitä!.. (Kiukusta tömistää jaloillansa lattiaan), Voi, jospanuo sanomalehtien kynäsankarit olisivat kourissani! Nuo perhananvapaamieliset, nuo hornan sikiöt! Minä paiskaisin ne kaikki tyynipussiin ja mäikyttäisin ne vasten seinää – että koko tukku kerrassaanlentäisi hornan tuuttiin, pirun palttoon vuoriksi! (Huimii nyrkilläympärilleen ja lyö jalkansa lattiaan. Vaikenee tuokioksi). En tokivieläkään voi mieltäni malttaa. Totta on, että ketä Jumala tahtoorangaista, siltä hän vie järjen! Ja mitä tuossa keikarissa olikaanreviisorin näköistä? Ei mitään, ei niin rahtuakaan! Ja sitten yht'äkkiäkoko maailma kohti kurkkua huutamaan: "Reviisori, reviisori!" Kenenpäähän ensin se luulo pälkähti, että hän muka oli reviisori? Kenen, hä!
Sairashuoneen talousmies (Ojentaa kätensä). En kuolemaksenikaanymmärrä, mistä se sai alkunsa! Piru on sotkenut miesten mielen!
Piirituomari. Kestä se lähti?.. Näistä herroista, näistä juuri!
(Osottaa Bobtschinskiä ja Dobtschinskiä).
Bobtschinski. En, jumaliste, minä ainakaan…
Dobtschinski. En minäkään…
Sairashuoneen talousmies. Niin, kyllä se teistä alkunsa sai!
Koulujen tarkastaja. Aivan oikein, teistä se lähti! Ravintolasta tejuoksitte kuin hullut, huutaen: jo saapui, jo saapui! "Ja ottaa kaikkivelaksi!" Kyllä hyvänkin löysitte!
Päällikkö. Juuri te, kaupungin porokellot, te kirotut valehtelijat!
Postimestari. Lempo vieköön teidät reviisorinenne ja juttuinenne!
Päällikkö. Päivät päästänsä juoksette kylää kielimässä, ja täytättelähimäistenne korvat valheella! Te päättömät harakat!
Piirituomari. Pirulliset kielikellot!
Koulujen tarkastaja. Pökkelöt!
Sairashuoneen talousmies. Lyhytnokkaiset varikset?
(Kaikki tunkeuvat heidän ympärillensä).
Bobtschinski. Kunniani kautta, minä en se ollut – Dobtschinskihanensiksi…
Dobtschinski. Ei. Herra varjelkoon – Peter Ivanovitsch, tehänensiksi…
Bobtschinski. Ei! Tehän ensiksi…
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset. Santarmi.
Santarmi. Pietarista nimenomaan määrätty virkamies on saapunut jakäskee heti herroja luokseen. Hän asuu ravintolassa.
(Kaikki seisovat kuin ukkosen lyöminä. Naiset huudahtavat yhtä haavaa hämmästyksestä. Koko seuran asema äkkiä muuttuu; kaikki jäävät tyrmistyneinä seisomaan).
Äänetön kuva.
Keskellä seisoo päällikkö kuin kuvapatsas, levitetyin käsin, päätaaksepäin. Oikealla puolella hänen vaimonsa ja tyttärensätuijottelevat häntä kysyvin katsein. Heidän takanansa postimestari, katselijain puoleen kääntyneenä ja muuttuneena ilmeiseksikysymysmerkiksi. Hänen takanansa koulujen tarkastaja, jonka koko asentoosoittaa viattominta mielenhäiriötä. Taaempana samalla puolellanäyttämöä kolme naista, jotka kallistuneina toinen toiseensa, ivallisesti katselevat päällikön perhettä. Päällikön vasemmallapuolella sairashuoneen talousmies, pää kallellaan, ikäänkuin kuunnellenjotakin. Lähellä häntä piirituomari, kädet ja sormet levällään, melkeinkyykkysillään, liikkuvin huulin, ikäänkuin hän tahtoisi sanoa: "kyllänyt on tullut vihan päivä päällemme." Hänen takanansa Korobkin,kääntyneenä katselijoihin, osoittelee iskien silmää kaupunginpäällikköä. Näkymön äärimmäisellä reunalla Bobtschinski jaDobtschinski, ällistelevät toinen toiseensa, suu ja silmät selkoselällään. Muut vieraat seisovat liikkumatta kuin patsaat. Koko seurannoin puolen toista minuuttia täten seisottua, esirippu laskee.
