ELJAS NÄYTÖS
(Sama huone kaupungin päällikön kodissa.)
Ensimmäinen kohtaus.
Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Postimestari.
Koulujen tarkastaja. Dobtschinski. Bobtschinski.
(Kaikki täydessä univormussa astuvat varpaillaan sisään.
Kaikki puhuvat kuiskutellen).
Piirituomari (Asettaa kaikki puoliympyrään). Jumalan tähden, hyvätherrat, asettukaa joutuin puoliympyrään! Järjestys ennen kaikkea!Kunhan vaan menisi täältä Herran haltuun; hän käypi hovissa ja antaaitse valtioneuvostollekin välistä kyydin! Astukaa asentoon, niinasentoon! Te Bobtschinski, asetutte tänne sivulle ja te Dobtschinski, seisokaa tässä näin.
(Bobtschinski ja Dobtschinski kiiruhtavat kumpikin
paikallensa varpaillaan).
Sairashuoneen talousmies. Eikö teidän mielestänne, herrapiirituomari, meidän pitäisi vähäisen koetella?
Piirituomari. Mitä koetella?
Sairashuoneen talousmies. No, kyllähän ymmärrätte.
Piirituomari. Pistääkö käteen?
Sairashuoneen talousmies. No, vaikkapa niinkin.
Piirituomari. Mutta sehän on vaarallinen asia… Jos hän siitänostaisi melua – hän on hallituksen asiamies! Mutta jos hänelletarjoisimme jotakin kaupungin ja seudun aateliston antamana kiitos- jamuistolahjana?
Postimestari. Taikka, eikö sopisi sanoa, että on postissa tullutrahoja – eikä tiedetä kenelle ne kuuluvat?
Sairashuoneen talousmies. Olkaa varoillanne vaan, ett'ei hän teitäitseänne postissa lähetä sinne, missä ei kuu kumota, eikä päivä paista!Tietäkää siis, että hyvin järjestetyssä valtiossa menetellään aivantoisin! Mutta miksi on meitä tänne koko komppania kokoontunut? Olisipitänyt esitellä itseämme yksitellen ja sitten kahden kesken noin, niinkuin… on tavallista, niin ettei korvakaan kuulisi! Sillä tavoinsivistyneessä yhteiskunnassa menetellään. Te, herra piirituomari, saatte alkaa.
Piirituomari. En, se tulee teidän itsenne tehdä – teillähän korkeareviisori söi aamiaisensakin.
Sairashuoneen talousmies. Ei, ei, ei! Silloin saa herra koulujentarkastaja, nuorison kasvattaja, alkaa.
Koulujen tarkastaja. En, en voi, hyvät herrat, sitä on minun tuikimahdoton tehdä! Minun täytyy tunnustaa, että olen niin kasvatettu, ettäaivoni menevät aivan sekaisin niin pian, kun minun pitää puhutellavähänkin itseäni ylhäisempää virkamiestä, suuni on ihan tukossa, kieleni lyijyä raskaampi. Ei, hyvät herrat, päästäkää minut, päästäkääminut!
Sairashuoneen talousmies. Toden totta, Ammos Fedorovitsch, ell'ettete aloita, kuka sitten! Teillä on suu kuin Cicerolla!
Piirituomari. Kaikkia vielä! Cicero! Kylläpä osasitte! Mitäs siitä,jos joskus innostuukin ja puhuu jahti- ja hurttakoirista.
Kaikki (hänen ympärilleen tunkeillen). Ei ensinkään; ei vaanjahtikoirista; kyllä te olette puhuneet Baabelin tornistakin. Ei, AmmosFedorovitsch, te ette saa meitä pulaan jättää! Olkaa meille isänä! Ei,ei, Ammos Fedorovitsch!
Piirituomari. Antakaa minun olla, hyvät herrat…
(Samassa Hlestakov kuuluu sivuhuoneessa kävelevän, yskivän ja syljeskelevän. Kaikki syöksähtävät ovelle, vaan ahdingossa ovat toinen toisellensa esteeksi, tuuppaavat ja loukkaavat toisiansa. Hillittyjä huutoja kuuluu).
Bobtschinskin ääni. Ai, Peter Ivanovitsch, ai, ai, voi, voi! Tetallaatte minua varpaille!
Sairashuoneen talousmies. Mutta, hyvät herrat, hyvät herrat, älkääminua peräti kuoliaaksi likistäkö! Te minut aivan tukehdutatte! Enjaksa tätä kauemmin kärsiä. Olen jo perin hukassa!
(Ai ja voi huutoja kuuluu. Vihdoinkin ovat kaikki päässeet ulos ja huone on tyhjä).
Toinen kohtaus.
Hlestakov (yksinänsä).
Hlestakov. (Näyttää uniselta). Olen tainnut nukahtaa aika lailla!Olikin hirveitä matrasseja ja untuva-patjoja! Olen varsin hiessä!..Varon saaneeni vähän hattuuni eilispäivän suuruspöydässä; pääni onvieläkin pökkelönä. – Muuten täällä, saakeli soikoon, kuluu aika hyvinhupaisesti. Tämmöiset kunnon ihmiset ovat aivan mieleeni. Paljoaparempi toki on tulla kestityksi näin puhtaasta hyväntahtoisuudesta, kuin itsekkäästä voitonhimosta… Ja tuo tytär ei ole sitä hullumpi…ja äitikin vielä semmoinen, että… Mutta kaikessa tapauksessa tämätämmöinen elämä minua miellyttää.
Kolmas kohtaus.
Hlestakov. Piirituomari.
Piirituomari (Astuu epäillen sisään; syrjään). Herra Jumala autaminua pulasta! Oikein polveni vapisevat! (Ääneen, hattu kädessä jasuorana kuin kyynäräkeppi). Saan kunnian esitellä itseäni, LiapkinTiapkin, piirituomari ja kollegiasessori…
Hlestakov. Olkaa hyvä, istukaa!.. Te olette siis tämän paikkakunnanpiirituomari?
Piirituomari. Viisitoista vuotta sitten valitsi minut aatelisto tähänvirkaan kolmeksi vuodeksi ja siitä saakka olen virkaani hoitanut.
Hlestakov. Teidän virkanne lienee joksikin edullinen?
Piirituomari. Yhdeksän vuotta palveltuani olen saanut kunnianvastaanottaa Vladimirin neljännen luokan, esimiesteni tyytyväisyydenosoitteeksi. (Syrjään) Rahat ovat kourassani ja kourani on kuintulessa.
Hlestakov. Minä pidän Vladimirin tähdestä; se on Annan tähdenkolmatta luokkaa korkeampi.
Piirituomari (Ojentaa vähäisen suljettua kouraansa eteenpäin jalausuu itsekseen). Voi, Herrani, en yhtään ymmärrä, miten minun pitäätehdä. Tuntuu siltä, kuin neuloilla istuisin.
Hlestakov. Mitä teillä on kourassa?
Piirituomari (Hämillään, pudottaa setelit). Ei mitään…
Hlestakov. Kuinka, eikö mitään. Rahojahan pudotitte!
Piirituomari (Kovasti vavisten). En suinkaan! (syrjään). Voi Luojani, nyt olen hukassa! Nyt jo on kahleet kaulassa!
Hlestakov (Kokoo rahat). Niin, kyllähän nämä ovat rahaa!
Piirituomari (Syrjään). Nyt olen auttamattomasti lutkassa!
Hlestakov. Kuulkaapas, lainatkaa nämä rahat minulle!
Piirituomari (Kiireesti). Kyllä… kyllä… mitä suurimmallamielihyvällä! (syrjään). Rohkeutta, rohkeutta vaan! Oi Pyhä Maria autaminut tästä pulasta!
Hlestakov. Minulla on nimittäin matkalla Matti massissa, sillä onollut hirveä joukko menoja, jos jonkinlaisia. Muuten saatte hetirahanne takaisin, jahka vaan tulen kotia.
Piirituomari. Oh, ei millään muotoa, miksi niin? Älkää itseänne sillärasittako? Sehän jo on minulle suuri kunnia… Heikot voimani, uutteruuteni, alhaisin alttiuteni hallituksen palveluksessa… Tahdonaina vast'edeskin tehdä parastani… ansaitakseni suosotanne… (Nouseetuolilta, aivan suorana, kädet pitkin housujen saumaa). En tohdikauemmin kallista aikaanne kuluttaa. Onko teillä muuten mitäänkäskettävää.
Hlestakov. Mitä minulla olisi käskettävää?
Piirituomari. Jotakin. Minä tarkoitan, eikö teillä ole mitäänkäskettävää täkäläiselle tuomiokunnalle.
Hlestakov. Mitä varten? En minä pidä sitä ollenkaan tarpeellisena!Kiitän nöyrimmästi.
Piirituomari (Kumartaa ja astun ulos; syrjään). Nyt on kaupunkimeidän.
Hlestakov (Yksinään). Oikea kunnon mies tuo piirituomari.
Neljäs kohtaus.
Hlestakov. Postimestari (univormussa).
Postimestari (Astuu suorana, täysissä tamineissa, käsi miekantupella). Saan kunnian esittää itseni: Schpekin, postimestari jahovineuvos.
Hlestakov. Vai niin; terve tultuanne! Minä pidän paljon hupaisestaseurasta. Käykää istumaan. Kaupungissako aina asutte?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte.
Hlestakov. Tämä pikku kaupunki minua miellyttää. Väkiluku tosin eiole ylen suuri – vaan mitäpä siitä, eihän tämä ole mikään pääkaupunki.Enkö ole oikeassa; mikään pääkaupunki tämä ei ole?
Postimestari. Aivan oikeen.
Hlestakov. Ainoastaan pääkaupungissa on bon ton ja siellä vaan ei olemaalaisia töllöjä. Vai mitä te arvelette?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte (syrjään). Ylpeä hän eikumminkaan ole: hän kyselee kaikkia.
Hlestakov. Mutta saattaahan pikkukaupungissakin elää onnellisena – eikö niin?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte.
Hlestakov. Sillä mitähän hyvin viihtyäksemme tarvitsemme? Ainoastaankunnioitusta ja vilpitöntä rakkautta. – Enkö ole oikeassa.
Postimestari. Aivan oikeassa.
Hlestakov. Hauskaa toki on, että siitä olemme samaa mieltä.Minua pidetään tosin kummallisena miehenä, mutta luonteeni onsellainen… (katsoo postimestaria silmiin; syrjään). Entäs jostältäkin vähän lainaisin? (Ääneen.) Matkalla tapahtui minullekummallinen seikka: matkarahani kokonaan loppuivat; saattaisitteko ehkälainata minulle kolme sataa ruplaa?
Postimestari. Vallan hyvin… vallan hyvin…! Pidän sen erinomaisenaonnena! Olkaa hyvä, tässä ne ovat. Olen aina altis teitä auttamaankaikin voimin.
Hlestakov. Paljon kiitoksia! Tahdon teille ilmoittaa, ett'enmatkaillessani mielelläni puutetta kärsi – ja miksi niin tekisinkään?Eikö niin?
Postimestari. Aivan oikein lausuitte! (Nousee ja käypi asentoon, vasen käsi miekan kahvassa.) En rohkene kauemmin kallista aikaannekuluttaa… Onko teillä kenties mitään muistuttamista täkäläistäpostilaitosta vastaan?
Hlestakov. Ei, ei vähintäkään. (Postimestari kumartaa ja astuu ulos.Hlestakov sytyttää sikarin.) Tuo postimestarikin näyttää olevan kunnonukko. Hän on ainakin auttelias – semmoisista ihmisistä minä pidän.
Viides kohtaus.
Hlestakov. Koulujen tarkastaja, (joka tuuppaamalla sysätään sisään;
hänen takanansa huutaa joku puoleksi ääneen: mitä sinä pelkäät?)
Koulujen tarkastaja (vavisten, selkä suorana). Pyydän saada kunnianesittää itseni, Hlopov, koulujen tarkastaja ja nimineuvos.
Hlestakov. Oh, terve tultuanne! Istukaa, istukaa! Suvaitsettekosikarin?
(Tarjoo hänelle sikarin.)
Koulujen tarkastaja (arvellen: syrjään). Voi, Jumalani, tätä entiennyt ennalta aavistaakaan! Otanko vai en?
Hlestakov. Ottakaa, ottakaa. Sikarini ovat tavallista lajia, joskohta eivät vedä pietarilaisille vertoja! Kas sielläpä, herraseni, siellä poltan sikareja, jotka maksavat noin viisikolmatta ruplaa sata – aivan nuolaisee sormiansa, kun saa polttaneeksi! (Ojentaa hänellekynttilää.) Tässä on tulta! No polttakaa vaan!
Koulujen tarkastaja (koettaa sytyttää, mutta vapisee ankarasti).
Hlestakov. Toinen pää, toinen pää!
Koulujen tarkastaja (pelästyksestä pudottaa sikarin, sylkäisee, viittaa kädellään; itsekseen, syrjään). Lempo vie; tämä pelkurimaisuuspilaa kaikki.
Hlestakov. Näen, ett'ette juuri ole polttomiehiä. Vaan minä sanonsuoraan, että olen aivan tupakan orja. Samaten en voi ollaväliäpitämätön naisille. Miten on teidän siinä suhteessa? Musta- vaivalko-veriset naiset teitä enemmän miellyttävät?
Koulujen tarkastaja (ihan ällistynyt, eikä saa sanaakaan suustansa.)
Hlestakov. Tunnustakaa vaan suoraan: mitkä parempina pidätte, musta- vai valko-veriset?
Koulujen tarkastaja. En rohkene tietää…
Hlestakov. No, kas nytpä kursaillaan, puhukaa suunne puhtaaksi!Tahdon ehdottomasti tietää mielipiteenne…
Koulujen tarkastaja. Siinä tapauksessa uskallan ilmoittaa, että…(syrjään). Tosiaankaan en ensinkään tiedä, mitä sanon. Kaikki onpäässäni mullin mallin.
Hlestakov. Vai niin! Ette tahdo siis sanoa. Varmaankin joku pikkuinenmustaverinen veitikka on tehnyt teille tepposet. Sanokaa suoraanvaan…
Koulujen tarkastaja (on vaiti.)
Hlestakov. Vai niin, te punastutte! Kas, kas vaan! Miksi ette puhu?
Koulujen tarkastaja. Minä olen niin hämilläni. Teidän… jalo…Teidän kor… Teidän yl… (syrjään.) Kirottu kieli petti taas!
Hlestakov. Vai hämillännekö? Minun silmissäni on siis jotakin, jokasaattaa ihmisiä hämille. Tiedän ainakin, ett'ei mikään nainen voivastustaa minun silmiäni – vai mitä luulette?
Koulujen tarkastaja. Aivan oikein lausuitte.
Hlestakov. Olen vastikään joutunut eriskummalliseen asemaan.Matkallani kulutin kaikki rahani. Voisitteko kenties lainata minullekolme sataa ruplaa?
Koulujen tarkastaja (hakee taskustaan; syrjään.) Kuinka!.. Mitä!..Sepä olisi kaunista, jollei minulla olisikaan! (saa viimein rahansaesiin ja ojentaa ne vavisten Hlestakoville).
Hlestakov. Suuri kiitos!
Koulujen tarkastaja. En tohdi kauemmin teitä läsnäolollaniviivyttää…
Hlestakov. Vai niin, no jääkää hyvästi!
Koulujen tarkastaja (meikein juosten; syrjään.) Jumalan kiitos jaylistys! Ehk'ei hän tulekaan kouluun!
Kuudes kohtaus.
Hlestakov. Sairashuoneen talousmies (univormussa, käsi miekalla.)
Sairash. talousmies. Pyydän saada teille esittää itseni: Semljanika, sairashuoneen talousmies ja nimineuvos.
Hlestakov. Hyvää päivää! Tehkää hyvin ja istukaa!
Sairash. talousmies. Sain eilen kunnian olla teidän seurassanne javastaanottaa teidät siinä laitoksessa, joka on minun hoitooni uskottu.
Hlestakov. Aivan oikein, nyt jo muistan. Te tarjositte oivallistaaamiaista.
Sairash. talousmies. Suurin onneni on pyhittää heikot voimaniisänmaalleni…
Hlestakov. En tahdo teiltä salata, että suuresti pidän hyvästäruoasta. Mutta kuulkaa – minusta näyttää aivan siltä, kuin olisitteentistänne pitempi – ettekö ole eilispäivästä venyneet?
Sairash. talousmies. Se on kyllä mahdollista! (vaikenee hetkeksi.)Tohdin, Teidän ylhäisyytenne, väittää, ett'en mitään itselleni vaadi jaettä tarkkuudella ja uutteruudella virkaani hoidan yhteiskunnanhyväksi. (Vetää tuolinsa likemmäksi ja puhuu matalalla äänellä.) Muttatäkäläinen postimestari esimerkiksi ei tee mitään; hän ei yhtään välitävirkavelvollisuuksistaan, lähetykset loikoilevat konttorissa…tahdotte kenties tehdä hyvin ja ottaa asiasta selkoa. Ja sitten meilläon piirituomari, joka äsken oli puheillanne; – se mies ei muuta tee, kuin vaan juoksee jäneksien jälessä. Koiransa hän on tuomiosaliinmajoittanut ja hänen käytöksensä – niin en voi olla sitä teilleilmi antamatta, vaikka hän onkin sukulaiseni ja ystäväni; se onvelvollisuuteni, koska se isänmaatamme koskee, – hänen käytöksensä onylen moitittava. Täällä asuu eräs tilanhaltija Dobtschinski, jollamyöskin on ollut kunnia päästä eteenne. – Niin pian kun tämäDobtschinski kotinsa kynnyksen yli astuu, piirituomari hetiseurustelemaan hänen vaimonsa kanssa; olen valmis vaikka valallakinasiata todistamaan… Ja katselkaa vaan Dobtschinskin lapsia: niistä eiyksikään vivahda Dobtschinskiin, mutta kaikki nuorempaan tyttäreensaakaa ovat niin kuin tuomarin kuvia.
Hlestakov. Mitä sanotte! Sitä en voinut aavistaakaan.
Sairash. talousmies. Ja entäs koulujen tarkastaja sitten. Minun onvaikea käsittää, kuinka hallitus on hänelle semmoista virkaa uskonut.Hän on jakobiinia kauheampi… hän istuttaa nuorisoon vaarallisiamielipiteitä, joita on vaikea kertoakin… Jos suvaitsette, niin esitänkaikki kirjallisesti.
Hlestakov. Niin, tehkää niin, tehkää se. Se olisi vallan mieleeni.Minä nimittäin, kun minun on ikävä… luen halulla jotakin hupaista…Mikä nimenne oli? Minä aina unhotan.
Sairash. talousmies. Semljanika.
Hlestakov. Oikein, oikein, Semljanika. No, sanokaa, onko teillälapsia?
Sairash. talousmies. Viisi on minulla niitä, kaksi jo täysikasvuista!
Hlestakov. Ja kuinka he ovat noin… niinkuin?..
Sairash. talousmies. Tahtonette kai tietää, mitkä heidän nimensäovat?
Hlestakov. Niin, mitkä ovat heidän nimensä?
Sairash. talousmies. Nikolaus, Ivan, Elisabet, Maria ja Perpetua.
Hlestakov. Hyvä!
Sairash. talousmies. Mutta en tohdi kauemmin teitä rasittaa jakuluttaa teiltä niitä kalliita hetkiä, jotka aiotte käyttää pyhienvelvollisuuksien täyttämiseen…
(Kumartaa ja aikoo lähteä.)
Hlestakov. Ette minua millään muotoa rasita. Olipa toki lystillistä,mitä kerroitte… Ettekö vieläkin jonkun kerran, kun sopii… Sanallasanoen: tuontapaiset jutut huvittavat minua. (Kutsuu hänet takaisin.)Kuulkaapas! Sanokaa, mikä… olen taas tykkönään nimenne unhoittanut.
Sairash. talousmies. Artemy Filippovitsch Semljanika.
Hlestakov. Odottakaa, Artemy Filippovitsch, tehkää minulle pienipalvelus! Matkallani kulutin kaikki rahat. – Oletteko tilaisuudessalainata minulle noin neljä sataa ruplaa!
Sairash. talousmies. Olen kyllä.
Hlestakov. No, sehän oli oivallista! Sulimmat kiitokseni.
Seitsemäs kohtaus.
Hlestakov. Dobtschinski. Bobtschinski.
Bobtschinski. Minulla on kunnia esitellä itseäni! Olen täälläkaupungissa asuva ja nimeni on Peter Ivanovitsch Bobtschinski.
Dobtschinski. Tilanhaltija Peter Ivanovitsch Dobtschinski!
Hlestakov. Oh, teidät olen muistaakseni jo ennenkin nähnyt! Tehän seolitte, joka ravintolassa suinpäin romahditte huoneeseni! Miten onnenänne laita?
Bobtschinski. Jumalan kiitos, saatte olla aivan huoletonna: nyt se jokuivi, aivan kuivi!
Hlestakov. Vai niin, hyvä että kuivi! No sepä hauskaakuulla…(Äkisti ja jyrkästi.) Onko teillä rahoja muassanne?
Dobtschinski. Rahoja? Kuinka, rahoja?
Hlestakov. Lainatkaa minulle tuhat ruplaa?
Bobtschinski. Voi, semmoista summaa ei jumaliste minulla ole! Onkoteillä, Peter Ivanovitsch?
Dobtschinski. Ei, minulla ei semmoista summaa ole. Niinkuinluultavasti tiedätte, olen rahani sairashuoneen rahastoon tallettanut.
Hlestakov. Noh, ell'ei tuhatta ruplaa, niin ainakin sata?
Bobtschinski (Kaivellen taskujaan.) Peter Ivanovitsch, eikö teilläole sataa ruplaa muassanne? Minulla on kaikkiaan neljäkymmentä…
Dobtschinski (Niinikään taskuistaan etsiskellen.) Minulla on yhteensävaan viisikolmatta.
Bobtschinski. Katsokaa tarkoin, Peter Ivanovitsch! Tiedänpä teilläolevan oikeassa taskussanne läven, – varmaankin ne ovat lävestäluiskahtaneet.
Dobtschinski. Ei, ei ole lävessäkään!
Hlestakov. No, olkoon menneeksi! Jos kohta ei enempää, kuinviisiseitsemättä ruplaa… sama se! (ottaa rahat.)
Dobtschinski. Saanko luvan puhutella teitä eräästä arasta asiasta?
Hlestakov. Mikä se olisi?
Dobtschinski. Niin asia on todellakin tukalaa laatua. Asia on näettenniin, että vanhin poikani ilmestyi maailmaan vähää ennen häitä…
Hlestakov. Oh, todellako?
Dobtschinski. Se on: poika on minun oma poikani, aivan kuinjälkeenkin häitten syntynyt, ja asia onkin lainmukaisella avioliitollakorjattu. Tahtoni on, että hän pidettäisiin laillisena poikanani, jaettä häntä, niinkuin minuakin, nimitettäisiin Dobtschinskiksi.
Hlestakov. Hyvä, nimitettäköön vaan, miks'ei?
Dobtschinski. En mielelläni olisi teitä vaivannut; mutta pojanluonnon lahjoihin katsoen… hän on todellakin tavattomantoivehikas:… hän osaa ulkomuistilta lausua pitkät runot ja, kun hänsaa käsiinsä veitsen, veistelee hän heti pieniä vaunuja niin taitavastikuin täysi mestari! Sen voi Peter Ivanovitschkin todistaa.
Bobtschinski. Niin, kyllä hänellä on hyvät lahjat!
Hlestakov. Hyvä, hyvä! Kyllä koetan, kyllä koetan… Toivon senmieliksenne päättyvän… Noh, niin! (Kääntyy Bobtschinskin puoleen.)Entäs te, eikö teillä ole mitään sanottavaa?
Bobtschinski. Kyllä kaiketi, minullakin olisi nöyrä pyyntö…
Hlestakov. Noh?
Bobtschinski. Niin, tahtoisin suurimmassa alamaisuudessa teiltä,jalosukuinen herra, anoa, että, Pietariin palattuanne, suosiollisestikertoisitte kaikille mahtaville herroille, senaatoreille jaamiraaleille, että tässä kaupungissa asuu Peter IvanovitschBobtschinski. Ei muuta kuin tämä: sanokaa vaan, että Peter IvanovitschBobtschinski asuu täällä.
Hlestakov. Hyvä, kyllä sanon!
Bobtschinski. Ja jos joutuisi keisarinkin kuuluviin, niin sanokaahänellekin: "Teidän Keisarillinen Majesteettinne, siinä kaupungissaasuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski."
Hlestakov. Kyllä minä sen teen.
Dobtschinski. Suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollammevaivanneet!
Bobtschinski. Niin, suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollammevaivanneet!
Hlestakov. Se ei mitään tee, ei mitään. Olihan minun päinvastoinhyvin hupaista.
(Saattaa heidät ulos.)
Kahdeksas kohtaus.
Hlestakov. (Yksinänsä).
Hlestakov. Täällä on paljo virkamiehiä. Näyttää siltä, kuinluulisivat minua joksikuksi ylhäiseksi hallitusmieheksi. Varmaankintein eilen heihin mahtavan vaikutuksen. Kylläpä ovat aika pässejä!Tästä minun täytyy Trapitschkinille kirjoittaa, – siinä hänelle onaihetta kyllin oivalliseen sanomalehden kertomukseen. Kuinka hän heidätkylvettää! (Huutaa). Hoi Ossip! Tuo minulle kynä, läkkiä ja paperia!(Ossip kurkistaa ovesta sisään ja vastaa: "kohta"). Mutta tuoTrapitschkin… jos hän saa käsiinsä jonkun hupaisen aineen… kylläsilloin lähimmäinen saa kyytinsä! Saadaksensa kertoa lystillistä juttuatahi laskeaksensa kokkapuheita ei hän säästä omaa isäänsäkään… Jakyllä hän rahaakin rakastaa! Mutta muuten nämä virkamiehet ovatoikein hyväntahtoisia! Se osoittaa heidän hyvää sydäntänsä, ettälainasivat minulle rahaa… Paljonko jo olen keräillyt: kolme sataapiirituomarilta, samoin postimestarilta; se tekee yhteensä kuusi sataa.Kuusisataa, seitsemänsataa, kahdeksan… – nämäpä, lempo vie, ovatrasvaisia setelilappuja! – Kahdeksan sataa, yhdeksän sataa. No, jopanyt jotakin! On jo toista tuhatta! Nyt, hyvä herra kapteeni, jos nytkynsiini joutuisit… niin nähtäisiin, kuka ketä…
Yhdeksäs kohtaus.
Hlestakov. Ossip (tuopi läkkiä, paperia ja kynän.)
Hlestakov. No, pöllö, näetkö, kuinka minua kestitään?
(Alkaa kirjoittaa).
Ossip. Jumalan kiitos! Tiedättekö mitä, Ivan Aleksandrovitsch?
Hlestakov (kirjoittaen). No mitä nyt?
Ossip. Parasta jo lienee pötkiä tiehensä. Kyllä minusta jo on aika.
Hlestakov (Kirjoittaen). Mitä loruja? Miksi niin?
Ossip. Niin vaan! Jääkööt Herran haltuun! Hummasimme jo kaksi päivää, – eiköhän se jo riitä? Miksikä täällä enään virumme? Sylkekääkaikelle! Aika ei ole aina sama. Saattaa joku toinenkin tulla jasilloin, Jumala meitä varjelkoon! Täällä on kelpo hevosia – lähdetääntäältä pois!
Hlestakov (Kirjoittaen), Ei, ei, tahdon täällä vielä vähäsenelamoida. Huomenna lähden!
Ossip. Huomenna! Herran tähden lähtekäämme, Ivan Aleksandrovitsch!Vaikka teitä pidetäänkin suuressa kunniassa, olisi kuitenkin parastalähteä. Huomaattehan itsekin, että teitä luullaan aivan toiseksi, kuinolette – ja isä-ukkonne närkästyy teihin, jos suotta kauaa viivytte…Ja niin mainion hyvin, kuin nyt päästäisiin, ja niin mainiotkyytihevoset, kuin nyt saisimme.
Hlestakov (kirjoittaen). No, niin! mutta ensiksikin vie tämä kirjepostiin – sitten saat mielesi mukaan heti hankkia hevoset ja vaunut.Mutta pidä silmällä, että saamme oikein hyvät hevoset. Sano ajureille, että juomarahoja annetaan ruplittain ja että ajaisivat, kuin lennossa,ja laulaisivat lauluja! (Kirjoittaa kirjoittamistaan). Trapitschkinkuolee varmaan naurusta.
Ossip. Minä, herra, lähetän jonkun tämän talon väestä toimittamaantämän asian ja itse panen kapineemme kokoon, ett'ei aikaa meiltä menisihukkaan.
Hlestakov. Noh, tee vaan niin: mutta toimita minulle ensin kynttilä!
Ossip (Astuu ulos ja puhun näyttämiin takana). Kuulepas, veli kulta!Viepäs tämä kirje postiin ja sano postimestarille, että hän lähettääsen ilman maksua. Ja sano hänelle vielä, että hänen pitää oitistoimittaa herralleni kolme parasta kuriirihevosta! Ja lisää, että maksuei tule kysymykseenkään – kaikki käypi valtion kustannuksella. Jalaita niin, että kaikki ripeästi toimitetaan, ett'ei isäntä suuttuisi.Mutta maltapas, kirje ei vielä ole valmis.
Hlestakov (yhä kirjoittaen). Arvelen juuri, missä hän nyt mahtaneeasua – Posti – vai Hernekadun varrella? Hän myöskin mielelläänmuuttelee asuntopaikkaa, hyyryänsä maksamatta, Noh, minä kirjoitanvanhaan asuntoonsa Postikadun varrelle.
(Kääntää kirjeensä kokoon. Ossip tuo kynttilän ja Hlestakov
sulkee kirjoen sinetillä).
Derschimordan ääni (näyttämön takaa). Kuulepas, vanha halliparta, minne nyt tunget? Tänne ei ketään päästetä!
Hlestakov. (Antaa Ossipille kirjeensä). Noh niin, viepäs se nytpostiin.
Kauppamiesten äänet (näyttämön takaa). Noh, päästä nyt, veli kulta, meidät sisään. Sinä et saa meitä estää, me tulemme asioissa.
Derschimordan ääni. Pois, pois! Hän ei ota vastaan! Hän makaa.
(Meteli yhä kasvaa),
Hlestakov. Mikä siellä nyt on, Ossip? Katsopas, mitä melua sielläpidetään.
Ossip (katsoo ikkunasta). Siellä on kauppamiehiä, jotka pyrkivätsisään, mutta poliisipalvelija ajaa heitä pois. He huiskivatpapereilla. Näyttää siltä, kuin tahtoisivat teitä puhutella.
Hlestakov (astuu ikkunan luo). Mitä tahdotte, hyvät ihmiset?
Ääniä. Lähestymme Teidän armoanne! Käske, korkea herra, ottamaanvastaan anomuskirjamme!
Hlestakov. Päästä heidät… Tulkoot vaan! Ossip, käske heitätulemaan. (Ossip menee. Hlestakov ottaa ikkunasta anomuskirjat vastaan, aukaisee yhden niistä ja lukee). Hänen kaikkein korkeimmalleYlhäisyydelleen, Raha-asiain johtajalle kauppias Abdulinilta. Lempotiesi, mitä tämä merkitsee… Omituinen virkanimipä minulleannetaankin!
Kymmenes kohtaus.
Hlestakov. Kauppamiehet (tuoden suuren, korilla ympäröidyn viinipullon ja sokurikekoja kulissa). [Sokurikeot kannetaan nimittäin suuressa jauhomatossa (kulissa).]
Hlestakov. Mitä tahdotte, hyvät ihmiset?
Kauppamiehet. Mitä nöyrimmästi rukoilemme Teidän armoanne.
Hlestakov. Mitä siis pyydätte?
Kauppamiehet. Älkää jättäkö meitä kurjuuteemme, armollinen herra!Meitä sorretaan aivan syyttömästi!
Hlestakov. Kuka teitä sortaa?
Yksi kauppamiehistä. Täkäläinen kaupungin päällikkö vaan! Sellaistakaupungin päällikköä ei ikinä ole ollut olemassa, armias herra! Hänsaattaa meidät sanomattomaan kurjuuteen. Majoituksellaan on saattanutmeidät melkein hirteen. Hän ei menettele enää ihmisten lailla. Hän käypartaan ja huutaa: "Sinä kalmukki!" Ja Herra Jumala, olemmehan mekoettaneet tehdä hänelle parastamme eikä meitä voi mistään syyttää…Mitä siihen tulee, että hän tahtoo vaatteita armolliselle rouvalleen jatyttärelleen, – siitä emme valita. Mutta siihen hän ei tyydy. Kaikkion hänestä vähä. Hän tulee puotiin ja ottaa, mitä tahtoo. Jos hän näkeeverkapankon, niin sanoo hän heti: tuossapa on hienoa, kaunistakangasta, kannapas se kotiini! Ja me viemme! Vaan pankossa onkinviisikymmentä kyynärää.
Hlestakov. Kuinka, olisiko se mahdollista! Onko hän semmoinen rosvo?
Kauppamiehet. Sellaista kaupungin päällikköä ei ole miesmuistiinnähty. Kun hänet kaukaa näemme, piilotamme, mitä suinkin ennätämme.Puhumatta siitä, että hän ottaisi jotakin hienompaa, vaan hänellekelpaa kaikki roskakin. Vanhoja viskunoita, jotka jo seitsemän vuottaovat olleet nelikossa ja jommoisia ei puotipoikanikaan söisi, tuppaahän taskunsa täyteen. Hänen nimipäivänään – joka on Pyhän Antoniuksenpäivänä – täytyy, kuin täytyykin, hänelle tuoda mitä milloinkin, vieläpä sellaistakin, jota hän ei laisinkaan tarvitse. Ja sitten hänväittää myös Onufriuksenkin päivän olevan nimipäivänsä. Mitäs tehdä? Mekannamme Onufriuksellekin…
Hlestakov. Sehän on ilmeinen ryöväri!
Eräs kauppias. Aivan niin, Jumala nähköön! Semmoinen juuri on asianlaita. Ja koetapas vaan tehdä vähäkään vastarintaa, – kohta paikallahän majottaa koko rykmentin taloosi. Jos mieli tekee valittaa, niinsieppaa hän oven kiinni kesken puhetta. "En pane sinua kidutuspenkilleenkä ruoski sinua", sanoo hän, "sillä laki ei sitä salli; mutta, ukkoparka, kyllä sinä minulla vielä sillejä syöt."
Hlestakov. Mikä roisto! Siitä pitäisi hänet Siperiaan lähettää!
Eräs kauppamies. Jos Teidän armonne hänet vaan toimittaisi täältäpois – vaikk'ei niinkään pitkälle – niin kaikki olisivat sangentyytyväiset. Älä vähäisiä lahjojamme halveksi! Ota armollisesti vastaantämä viini ja nämä sokurike'ot!
Hlestakov. Älkää sitä luulkokaan; minä en koskaan ota vastaanlahjoja. Mutta jos tahtoisitte lainata minulle kolmesataa ruplaa, niinse olisi toinen asia.
Kauppamiehet (ottavat rahoja esiin). Kas tässä on, isä hyvä, tässäon! Mutta miksi vaan kolmesataa ruplaa. Ota nyt viisisataa, kunhan vaanautat!
Hlestakov. Sama se… mutta lainaksi vaan…
Kauppamiehet (Ojentaen rahat hopea-tarjottimella). Tehkää hyvin jaottakaa myöskin tarjotin!
Hlestakov. Noh, sama se, otetaan sekin!
Kauppamiehet (Kumartaen.) Noh, ottakaa samalla sokuritkin.
Hlestakov. Ei, ei, minä en ota minkäänlaisia lahjoja.
Ossip. Vaan armollinen herra, miksi ette ota? Ottakaa vaan! Matkallakaikki kelpaa. Heittäkää tänne vaan keot ja kuli myös! Kaikki vaanmukiin? Mikä se on? Nuora! No, anna nuorakin tänne. Matkalla nuoraakyllä tarvitaan. Vaunut tai jotakin muuta särkyy, ja silloin on hyväsitoa nuoralla.
Kauppamiehet. Olkaa meille armollinen, Teidän ylhäisyytenne! Ellettete meitä auta, olemme kaikki huutavassa hukassa; silloin ei ole muutaneuvoa kuin pistää nuora kaulaan.
Hlestakov. Voitte täydelleen luottaa minuun. Teen, mitä suinkinmahdollista on.
(Kauppamiehet menevät.)
Naisen ääni (Näyttämön takana). Sinä et uskalla pidättää minua!Kantelen sinustakin! Koetapas vaan potkia!
Hlestakov. Kuka se on? (Käy ikkunaan.) Mitä asiata sinulla olisi, muori rukka?
Kaksi naisääntä. Armoa, hyvä isä! Oikeutta, armollinen herra! Kuulkaaarmosta meitä!
Hlestakov (ikkunasta). Päästä hänet sisään.
Yhdestoista kohtaus.
Hlestakov. Sepän vaimo. Alaupseerin leski.
Sepän vaimo (Lankee polvilleen). Armahtakaa!
Alaupseerin leski (Lankee polvilleen). Armahtakaa!
Hlestakov. Keitä te olette?
Leski. Minä olen alaupseeri Ivanovin leski.
Vaimo. Minä olen kaupungissa asuvan sepän vaimo Ferronja PetrovnaPoschlepkina.
Hlestakov. Malta, puhukoon nyt yksi kerrassaan! Mitä sinä tahdot?
Vaimo. Armoa! Polvillani rukoilen turvaa kaupungin päällikköävastaan. Suokoon Jumala sille riiviölle, mitä maailmassa on pahaa – surma syököön sen roiston ja hänen lapsensa, setänsä, tätinsä ja kokohänen sukunsa!
Hlestakov. No, mitä pahaa hän sitten on tehnyt?
Vaimo. Hän käski pistää mieheni vasten vuoroa sotaväkeen! – Voi mikäroisto! Ja paitsi sitä, se on laitonta, sillä mieheni on nainut mies.
Hlestakov. Mutta kuinka uskalsi hän niin tehdä?
Vaimo. Mutta sen se riiviö teki, kuin tekikin! Rangaiskoon hyväJumala häntä sekä tässä että tulevassa maailmassa! Ja jos hänellä ontäti, niin valukoon koko maailman kurjuus senkin päälle. Ja jos hänenkelmi isänsä vielä on elossa, niin soisin senkin riivatun pakahtuvantahi tukehtuvan! Vuoro oli oikeastansa räätälin pojan, joka sitä paitsion suuri juoppokin; mutta hänen vanhempansa antoivat kaupunginpäällikölle kalliin lahjan, ja silloin tämä loikin silmänsäkauppiaan-rouvan Pantelejevan poikaan, ja silloin Pantelejevalähettämään rouvalle kolme pankkoa palttinaa – ja sitten kävi hänminun kimppuuni. – "Mitä sinä miehellä teet?" sanoi hän. "Ei hän enäämihinkään kelpaa", sanoi hän. Kyllin itse tiedän – kelpaako vai ei. Seon oma asiani. Roisto! "Hän on varas", lausui hän. "Ellei hän nytolekaan varastanut, niin sama se; hän epäilemättä ajan pitkäänvarastaa, sitten hän ensi vuonna kuitenkin otetaan nostoväkeen." – Jamiten minä tulen ilman miestä toimeen. Semmoinen heittiö! Toivon, ettäkoko hänen sukunsa hukkuisi ja, jos hänellä on anoppi elossa, niintoivotan, että anoppikin…
Hlestakov. Hyvä, hyvä! (saattaa ulos sepän leskeä, toiselle.) Mitäsinä tahdot?
Vaimo (mennessään.) Älkää minua vaivaista unhoittako, laupias isä!Olkaa armollinen!
Leski. Minä tulen, hyvä isä, valittamaan kaupungin päällikön tekoja.
Hlestakov. No, mitä hän on sinulle tehnyt? Mutta lyhyesti!
Leski. Hän on, hyvä isä, minua pieksättänyt!
Hlestakov. Pieksättänyt; no kuinka?
Leski. Vallan erehdyksestä, isä kulta. Täkäläiset akat torillajoutuivat tappeluun. Poliisi ei ennättänyt ottaa heitä kiinni, vaan sensijaan otti minut kiinni ja pieksi minua niin pahanpäiväisesti, ett'enkahteen päivään kärsinyt istua.
Hlestakov. No, mitä sille nyt enää voi?
Leski. Niin, eihän sille nyt enää mitään voi; mutta erehdyksestäänvetäköön hän sakkoa. Miksi minä kadottaisin onneni? Juuri par'aikaaolisi minulle rahat hyvin tarpeen.
Hlestakov. Hyvä, hyvä. Menkää vaan; kyllä asiasta pidän huolta.(Leski menee; ikkunasta ojennetaan anomuskirjoja.) Noh, vieläkö sitäkestää? (Astuu ikkunan luo.) Ei, ei! Mahdotonta, mahdotonta! (Poistuuikkunasta.) Tämä käypi ajan pitkään ikäväksi. Menkööt hiiteen! Ossip,älä enään laske ketään huoneisin!
Ossip (Huutaa ikkunasta). Menkää matkaanne! Herralla ei ole aikaa.Tulkaa jälleen huomenna!
(Ovi aukenee ja etupäässä näkyy pitkäpartainen rentturetkale pitkässä karvanutussa, huulet paisuksissa, posket siteissä. Hänen takanaan useita muita henkilöitä.)
Ossip. Pois paikalla, joka sorkka! Mitä sinä tahdot?
(Tuuppaa ensimmäistä vatsaan, työntää hänet takaperin ulos ja paiskaa jälessään oven kiinni.)
Kahdestoista kohtaus.
Hlestakov. Maria Antonovna.
Maria. Ah!
Hlestakov. Mitä niin säikähdätte, neiti?
Maria. Oh! En minä säikähtänyt.
Hlestakov (Kiemuroiden.) Suokaa anteeksi, neitoseni, mutta minuailahduttaa erinomaisesti, että pidätte minua miehenä, joka…Rohkenenko kysyä, minne olitte menossa?
Maria. En minnekään.
Hlestakov. Kuinka olisi esimerkiksi mahdollista, ett'ette minnekäänaikoneet?
Maria. Luulin äitini olevan täällä…
Hlestakov. Mutta tekisi suuresti mieleni tietää, kuinka niinkummallisesti sattui, ett'ette olleet menossa minnekään.
Maria. Varmaan häiritsen teitä. Teillä on tärkeitä asioita.
Hlestakov (Keikaroiden.) Teidän silmänne ovat paremmat kuin kaikkitärkeät asiat. Teidän on mahdotonta minua häiritä! Päinvastoin tetulette kuin onnen ohjaamana.
Maria. Te puhutte, kuin pääkaupungin herrat ainakin…
Hlestakov. Kuten puhua tulee niin ihanalle naiselle! Rohkenenko ollaniin onnellinen, että saisin tarjota teille tuolin? Teille ei sovituoli; teille pitäisi olla valtaistuin!
Maria. Tosiaankaan en tiedä… oikeastaan minun pitäisi mennä pois.
(Istuu.)
Hlestakov. Mikä erinomaisen kaunis liinanen teillä on?
Maria. Kuinka sydämetön te olette, kun teette minusta maalais-tyttöraukasta pilkkaa!
Hlestakov. Oh, neitini, soisin itseni olevan tuon huivin, voidaksenikiertyä tuon liljavalkoisen kaulan ympäri!
Maria. Voi, Herrani, en ymmärrä ollenkaan, mitä tarkoitatte… Mikäliina?.. Kuinka kummallinen ilma meillä tänään on!
Hlestakov. Teidän huulenne, neitoseni, ovat paremmat parhaintakinilmaa!
Maria. Yhä teillä vaan on tuommoista puhetta!.. Aikomukseni olipyytää teitä piirtämään muutamaa runonpätkää muistokirjaani. Olen varmasiitä, että teillä on niitä monta muistissanne.
Hlestakov. Teille, neitonen, olen valmis kaikki tekemään. Vaatikaavaan – minkälaisia runoja tahdotte?
Maria, Se on yhdentekevää, kunhan vaan ovat kauniita ja uusia.
Hlestakov. No niin runoja! Niitä osaan koko joukon.
Maria. No sanokaa, minkälaisia ai'otte muistokirjaani kirjoittaa?
Hlestakov. Miksi niin? Kyllähän minä niitä osaan.
Maria. Runot ovat niin mieleisiäni!
Hlestakov. No, minulla on kaikellaisia. Saanko muistikirjaanne pannaesim. seuraavan:
Tahi jotakin sen kaltaista?.. Tällä hetkellä en muista niitä aivantarkkaan. Mutta eihän se mitään tee. Runojen sijaan tarjoan teillemieluummin rakkauteni, heti teidän silmäyksestänne…
(Siirtää tuolinsa likemmäksi.)
Maria. Jumalani, rakkaus!.. En ensinkään tiedä, mitä rakkaus on…Rakkaus, siitä en koskaan tietänyt…
(Väistyy tuolineen.)
Hlestakov. Minkätähden noin siirrätte pois tuolianne? Hauskempihanolisi istua lähellä toinen toistansa.
Maria (Yhä siirtyen tuolineen). Miksi juuri lähellä? Yhtä hyvä onistua kauempanakin.
Hlestakov (Lähestyen). Miksi niin kaukana. Yhtä hyvin lähempänä.
Maria (Vetäytyy kauemmaksi.) Ja minkä tähden?
Hlestakov (Lähestyy tuolineen). Teistä vaan näyttää, että olemmelähellä, mutta ajatelkaa, että olemme kaukana… Oi, neitiseni, kuinkaautuas olisin, jos saisin sulkea teidät syliini!
Maria (Katsahtaa ikkunan puoleen). Kas, mikä tuosta ikkunan sivutselensi? Oliko se varis vai muu lintu?
Hlestakov (Suutelee häntä olkapäälle ja katsoo ikkunaan). Varis seOli.
Maria (Nousee närkästyneenä.) Ei, tuo jo on liikaa… Moistarohkeutta…
Hlestakov (Pidättäen häntä). Anteeksi, neiti, suokaa anteeksi!Rakkaudesta sen tein, rakkaudesta, puhtaasta rakkaudesta…
Maria. Te pidätte minua tuollaisena maalaistyttönä…
(Koettaa päästä erilleen hänestä.)
Hlestakov. Rakkaudesta se tapahtui, pyhimmästä, puhtaimmastalemmestä. Vaan pilanpäin minä teitä suutelin, Maria Antonovna; älkääsiitä minuun suuttuko! Olen valmis polvillani rukoilemaan teiltäanteeksi. (Lankee polvillensa.) Voi, antakaa kuitenkin anteeksi, antakaa anteeksi! Näettehän, että polvillani teitä rukoilen.
Kolmastoista kohtaus.
Edelliset. Anna Andrejevna.
Anna Andrejevna (Huomaa Hlestakovin olevan polvillansa). Ah, minkälainen asema!
Hlestakov (nousten seisaalleen). Piru vie!
Anna Andrejevna. Mitä tämmöinen käytös osottaa, neito? Onko tämäsopivata?
Maria. Voi, hyvä äiti kulta, minä…
Anna Andrejevna. Mene pois täältä, kuuletko, mene paikalla menojasi,äläkä tule silmieni eteen! (Maria menee itkien.) Antakaa anteeksi, vaanminun täytyy sanoa, että suuresti kummastelen…
Hlestakov (Syrjään). Ei tämäkään ole sitä hullumpi – sangen sievä!(Lankee polvilleen). Katsokaa, armollinen rouva, minä hehkun lemmestä!
Anna Andrejevna. Mitä nyt; polvillanne! Nouskaa, tehkää kaikinmokomin hyvin ja nouskaa – lattia ei ole aivan puhdas.
Hlestakov. Ei, polvillani, polvillani vaan tahdon kuulla, minkäkohtalon minulle sallimus määrää – elämän vai kuoleman.
Anna Andrejevna. Suokaa anteeksi, mutta en vielä täysin ymmärrä, mitätarkoitatte. Ellen erehdy, niin anotte tytärtäni.
Hlestakov. En, en; teihin olen rakastunut. Henkeni on vaarassa.Ellette uskollista rakkauttani palkitse, ei minun kannata eläämaailmassa! Lemmen liekki rinnassani, pyydän teitä omakseni.
Anna Andrejevna. Sallikaa minun tehdä vähäinen muistutus: olen nytsiinä asemassa… minä olen naimisessa…
Hlestakov. Ei sillä väliä! Hakkaus ei rajoista tiedä! Ja onhan muutenKaramsin lausunut: "lait ne vaan tuomitsevat"… Siirrymme etäisenrannan kalveesen… Saanko sydämenne, saanko sydämenne?
Neljästoista kohtaus.
Edelliset. Maria Antonovna. (Juoksee äkkiä huoneesen.)
Maria. Äiti kulta, isä sanoo, että sinä… (Huomaa Hlestakovin olevanpolvillaan). Ah, minkälainen asema!
Anna Andrejevna. No, mitä nyt? Mitä sinä ajattelet? Mikä tuulihattu!Yht'äkkiä hyppää, kuin hassu! No, mitä kummallista tässä sitten on?Mitä sinä ajattelet? Aivan kuin kolmivuotinen lapsi! Et suinkaan… etollenkaan näytä kahdeksantoista vuotiaalta neidolta! Jumala tiesi, koska sinäkin viisastut ja koska käyttäydyt niin, kuin hyvin kasvatetunneiden tulee…? Milloin sinäkin opit tietämään, mitä hyvä tapa jasievä käytös on?
Maria (Kyynelsilmin). En todellakaan, äiti kulta, tietänyt…
Anna Andrejevna. Päässäsi aina käy jonkinlainen ristituuli. Aina otatesimerkkiä Liapkin-Tiapkinin tyttäristä. Mitä sinä niistä? Sinun eipidä heitä jäljitellä! Onhan sinulla muita esimerkkejä… esimerkiksiäitisi. Siinä esikuva, jota sinun sopii noudattaa.
Hlestakov (Tarttuu Marian käteen). Anna Andrejevna, älkää onneammeestäkö! Suokaa uskolliselle rakkaudellemme siunauksenne!
Anna Andrejevna (Hämmästyksissään). Kuinka! Häneenkö te siis…
Hlestakov. Lausukaa ratkaiseva sana! Elämä vai kuolema!
Anna Andrejevna. No, nyt huomannet, hupsu, itse. Vieras oli sinunjoutavan vuoksi polvillaan ja sinä – sinä hyppäät sisään kuin hassu!Sinä todellakin ansaitsisit, että kieltäisin; sinä et ansaitsesellaista onnea.
Maria. En niin ikänäni enään tee, äiti kultani, en, en koskaan tästälähin…
Viidestoista kohtaus.
Edelliset. Kaupungin päällikkö. (Hengästyneenä).
Päällikkö. En milloinkaan, Teidän ylhäisyytenne, enää niin tee,en milloinkaan! Älkää mua turmioon syöskö, armoa! armoa!
Hlestakov. Mikä teitä vaivaa?
Päällikkö. Kauppamiehet kävivät teille valittamassa. Voin kunniallanivakuuttaa, ett'eivät puoletkaan heidän kanteistaan ole tosia. Hepäjuuri itse peijaavat ja nylkevät kansaa! Alaupseerin vaimo valehteli, jumaliste, hän valehteli, että olen häntä ruoskittanut. – Hän on itseitseänsä piiskannut.
Hlestakov. Hiisi vieköön alaupseerin lesken! Nyt ei minulla olesemmoiseen aikaa.
Päällikkö. Älkää heitä uskoko! Ilkeitä panettelijoita kaikkityyni!.. Ei pieni lapsikaan uskoisi heitä. Koko kaupunki pitää heitävalhettelijoina. Mitä tulee minun ryöstöihini, ovat he itse suurimpiavarkaita auringon alla.
Anna Andrejevna. Tiedätkö, minkä kunnian Ivan Aleksandrovitsch onsuvainnut meille osoittaa? Hän pyytää tytärtämme vaimokseen!
Päällikkö. Mitä sinä nyt? Et varmaankaan, akkaseni, ole aivantäydessä järjessäsi? Älkää panko pahaksenne, Teidän ylhäisyytenne! Hänon vähän hassahtunut… Hänen äidissään oli samaa vikaa.
Hlestakov. Minä todellakin kosin tytärtänne. Olen rakastunut.
Päällikkö. Sitä en saata uskoa, Teidän ylhäisyytenne!
Anna Andrejevna. Mutta etkös, jurro, kuule, mitä sinulle sanotaan…
Hlestakov. En laske leikkiä, puhun täyttä totta! Minä voinrakkaudesta menettää järkeni.
Päällikkö. En uskalla, en rohkene sitä todeksi uskoa; en olesemmoiseen kunniaan mahdollinen.
Hlestakov. Toden totta, jos kiellätte tyttärenne minulta, niin tiesilempo, mitä teenkään!
Päällikkö. En voi sitä uskoa; Teidän ylhäisyytenne, armollisesti vaanlaskette leikkiä.
Anna Andrejevna. Noh, mikä tukki! Kuinka monta kertaa pitää sinulleselittää…
Päällikkö. Minä en saata uskoa!
Hlestakov. Suostukaa, suostukaa! Minä olen hurja mies… Ja kunitseni ammun, niin kyllä teidät pahoista töistänne viedään keräjiin.
Päällikkö. Voi, Jumalani, syytön minä olen sekä ruumiillisesti ettähenkisesti. Älkää, Teidän ylhäisyytenne, suuttuko! Tehkää nyt, niinkuintahdotte!.. Nyt en tosiaankaan tiedä, kummoinen on pääni laita… Nytolen tyhmempi kuin koskaan ennen.
Anna Andrejevna. Noh, hyvä, hyvä, mutta siunaa nyt vaan!
(Hlestakov ottaa Mariaa kädestä ja lähestyy.)
Päällikkö. Jumala teitä siunatkoon – mutta syytön minä tässä asiassaolen! (Hlestakov suutelee Mariaa. Päällikkö katsoa ällistelee.) Notuhat tulimmaista, aivan toden totta! (Hieroo silmiänsä.) Suutelevathantoisiansa, niin todella suutelevat toisiansa! Vallan kuin sulho jamorsian! Kylläpä nyt Jumala onnella siunasi. Kukapa olisi luullut!
Kuudestoista kohtaus.
Edelliset. Ossip.
Ossip. Hevoset ovat valjaissa.
Hlestakov. Hyvä… tulen kohta.
Päällikkö. Aiotteko lähteä?
Hlestakov. Aion.
Päällikkö. Ja milloin sitten?.. Ellen erehdy, suvaitsitte itsemainita jotakin häistä…
Hlestakov. Se tapahtuu aivan äkkiä… Lähden päiväksi vaan enoni – summattoman rikkaan ukon luoksi. Huomenna olen jälleen täällä.
Päällikkö. En rohkene pidättää teitä; – toivon teidän pian jaonnellisesti palaavan.
Hlestakov. Kuinkas sitten, kuinkas sitten! Se tapahtuu aivan äkkiä!Jää hyvästi, sydänkäpyni!.. En voi, tosiaan en voi lausua, kuinkasyvästi… Hyvästi, kyyhkyseni!
(Suutelee Marian kättä.)
Päällikkö. Ettekö mitään tarvitse matkalle? Jollen muista väärin, olikassanne vähän heikolla kannalla?
Hlestakov. Oh, ei ensinkään! (Miettii.) Noh, vaikkapa vaan…
Päällikkö. Paljonko suvaitsette?
Hlestakov. Te annoitte jo minulle kaksisataa ruplaa – tahi oikeamminneljäsataa! En tahdo erehdystänne käyttää väärin… No… jos saansaman summan vielä lisäksi, niin kaikki tekee tasan kahdeksansataa.
Päällikkö. Heti paikalla! (Noukkii setelejä taskukirjastaan). Tehkäähyvin, kaikki ovat ihan uusia setelejä.
Hlestakov. Kas todellakin! (Katselee setelejä). Sitä parempi!Sanotaanhan, että uudet setelit merkitsevät uutta onnea.
Päällikkö. Aivan niin, ihan oikein – uutta onnea!
Hlestakov. Herran haltuun, Anton Antonovitsch! Sulimmat kiitoksetvierasvaraisuudestanne. Minua ei ole missään niin erinomaisestikohdeltu kuin teillä. Jääkää hyvästi, Anna Andrejevna! Ja hyvästi, rakas Mariani, näkemään asti, kultaseni!
Näyttämön takana.
Hlestakovin ääni. Voi hyvin, Maria Antonovna, sinä lempeni tähti!
Päällikön ääni. Mitä tämä on? Tuollaisillako rattailla lähdette?
Hlestakovin ääni. Niin aion, olen niihin jo tottunut. Linjaalistarupee päätäni kivistämään.
Ajurin ääni. Ptrruu.
Päällikön ääni. Pankaa kumminkin jotain allenne… joku mattoesimerkiksi… Sallitteko minun panna jonkun maton?
Hlestakovin ääni. Sitä ei ole tarvis. Se on turhaa… Ehkäpä se olisihyväkin?
Päällikön ääni. Kuule Avdotja! Juokse heti aittaan ja nouda sieltäparas matto – tuo turkkilainen, pohja sininen!
Ajurin ääni. Ptrruu!
Päällikön ääni. Koska meidän sopii odottaa teitä taas tänne?
Hlestakovin ääni. Huomenna – viimeistään ylihuomenna.
Ossipin ääni. Kas tässä on matto! Levittäkää se sinne! No niin; muttaensin heiniä tänne näin!
Ajurin ääni. Ptruu!
Ossipin ääni. Tänne näin, tänne näin! Nyt vaan pikkuisen lisää!.. Noniin, nyt on kaikki hyvin! (Lyöpi kädellä mattoa). Armollinen herra, tehkää hyvin ja istukaa!
Hlestakovin ääni. Hyvästi Anton Antonovitsch!
Päällikön ääni. Hyvästi, Teidän ylhäisyytenne!
Naisten äänet. Hyvästi, Ivan Aleksandrovitsch!
Hlestakovin ääni. Jääkää hyvästi, äiti kulta! Hyvästi, kyyhkyseni!
Ajurin ääni. Hei heposeni, lintuseni! Lentäkää täyttä laukkaa!
(Kellojen kilinää kuuluu).
Esirippu laskee.
